Okei. Ainakin voi sanoa, että Ainge teki oman linjansa aika selväksi.
Ja se oli taas iso fuck you tämän kauden pelanneelle miehistölle ja myös valmentajalle, joiden pitää se 82 matsia kaudessa vetää läpi. Viime vuonna Ainge järkkäsi Hardylle Conleyn, Beasleyn, Vanderbiltin ja Alexander-Walkerin tilalle... Juan Toscano Andersonin! (tällä kaudella Kingsissä 0,6 ppg). Ja tänä vuonna Fontecchion, Olynykin ja Agbajin tilalle... mm. puolikuolleen Otto Porter Jrn. Muistatte hänet Bullseista, ja ehkä myös hänen mielipiteensä puolustamisen täydestä epäkiinnostavuudesta.
Viime keväänä Ainge näytti meille, kuinka huono hän itse on tekemään draftissa oikeita valintoja. Nyt vaikuttaa siltä, että hän on päättänyt ostaa kaikkein muidenkin takavuosina tekemät väärät arvaukset pois markkinoilta, hän vaan rakastaa draftia niin paljon!
Oikeasti, me kaikki ymmärrämme, sen ajattelun mikä on tällaisten kauppojen takana, se on ihan simppeliä, todella simppeliä; koska esimerkiksi Fontecchion sopimus oli raukeamassa, eikä joukkueen johto halunnut häntä takaisin uudella kalliimmalla sopimuksella, jonka hänen koko ajan parantunut pelinsä olisi hänelle ensi vuonna taannut, hänet piti myydä NYT, kun hänestä vielä saattoi saada jotain tulevaisuuden assetteja! Eikä sillä kuinka hyvin Fontecchio olisi ehkä loppukauden pelannut tai sopinut joukkueeseen tässä kohden ollut mitään väliä.
Logiikka ei tässä ole se ongelma, vaan se että tällä touhulla alkaa olla hyvin vähän tekemistä urheilun kanssa, sellaisen huipputason kilpaurheilun kanssa, jota on mielekästä seurata. Vaikea sanoa, mitä tämä ylipäätään enää on. Jonkinlaista outoa osake-futuuri-muu vastaava rahoitusinstrumentti-pörssikurssileikkiä kai lähinnä. Miten sellaista joukkuetta ylipäätään kannatetaan, joka 'strategisita syistä' sahaa aina kauden puolen välin jälkeen toisen jalkansa irti.
Kauden mittaan höpötellään aina paljon erilaisilla foorumeilla, siitä, kuinka hidasta joukkueen yhteenhitsautuminen voi olla, kuinka vie aikansa ennen kuin kaikki oppivat pelaamaan yhteen molemmissa päissä kenttää, kuinka tärkeä ja herkkä asia on joukkuehenki ja hyvä meininki pukukopissa, mitä valmentaja voi ja mitä hänen pitäisi tällaisten asioiden eteen tehdä, etc. Sitten tulee treiditakaraja ja Utahissa AInge tekee kaikille selväksi, että hän ei laske tällaisille asioille minkäänlaista arvoa.
Se on sääli. Urheilun ja kilpailullisuuden kannalta. Ja se on sääli, koska Hardy on mielestäni osoittautunut päteväksi äijäksi viemään aina joukkuettaan pikkuhiljaa oikeaan suuntaan. Siinä Jazzin jengissä, joka vielä pelasi OKC:ta vastaan äsken, oli oikeastaan vain kolme pelaajaa, jotka eivät ole pitkinä pätkinä osanneet pelata yhteen muun jengin kanssa; Clarkson, Sexton ja THT, he kaikki jäivät joukkueeseen.
Yhtäkään Jazzin takamiestä ei onnistuttu treidaamaan muualle. EI yhtäkään. Sen sijaan hankkiuduttiin eroon käyttökelpoisista pelaajista muilla pelipaikoilla. Siis samalla, kun yleinen konsensus – post-Conley – on jo pitkään ollut se, että nimenomaan pelinrakentajien heikko taso on suurin ongelma Jazzin menestymisen kannalta. Että on se Danny jumalauta vaan taitava kauppamies. Legenda. Liian vähän puhutaan siitä, että ehkä Ainge on vain vanha ukko, jota joskus aikaisemmin näissä hommissa pari kertaa lykästi, mutta joka ei tätä nykyä ihan tiedä mitä tekee. Ja niille draf-pickeille käy kohta niinkuin liian hienolle viinipullolle, jonka avaamiseksi mikään tilaisuus ei lopulta ole tarpeeksi hieno.
Koomisinta on se, kun Jenkkifoorumeille Jazzin fanit lohduttavat itseään ja toisiaan sillä, että ainakin nyt Taylor Hendricks ja Bryce Sensabaugh pääsevät pelaamaan. Mikä kuulostaa suunnilleen siltä kuin esim. Fontecchio olisi jotenkin henkilökohtaisesti estänyt Hendricksiä pelaamasta. Ei se niin ole, Hendricks ei ole juurikaan pelannut, koska oman valmentajan mielestä hän ei ole (vielä?) tarpeeksi hyvä pelaaja. Samasta syystä Sensabaugh on pelannut vielä vähemmän. No kohta ne ehkä pääsee pelaamaan. Ihan huippuu.
Tsemppiä Lauri. Olen todella pahoillani puolestasi.
