Koripallo.com

Honka 2010 - 2011

Viestejä
338
Vs: Honka 2010 - 2011

JOEN SUU sanoi:
Jos olisin Honkalainen, niin minua todellakin huolestuttaisi joukkueen iskukyky. Siis mikä iskukyky? Lisäksi minua huolestuttaisi moni muukin asia.

Esimerkiksi se, miten joukkue olettaa pärjäävänsä VTB-liigassa, kun tuolla rosterilla ei tulla edes kotoisessa liigassa pärjäämään. ( huom! Oma arvioni, mutta yleensä olen aina oikeassa ). Miten käy sitten yleisön ja sen, kuinka paljon budjetissa heidän varaansa on laskettu?

Lisäksi olisni kovin huolissani nimenomaan tuosta taloudesta. Nytkin on budjetti kylmästi kirjoitettu paperille lukuun 750.000 euroa. Kuka uskoo ensinnäkin, että se summa on jo käytännössä kokoon kerätty? Hiemankaan palkkarästejä ja muutamien pelaajien motivaatio on tiessään. Entä entiset 300-500 tonnin velat? Ei kai niitä anteeksi ole saatu, vaan ne on jotenkin hienosti sanottuna " järjestelty ". Kai niillekin on kauden aikana jotain tehtävä?

Yksi huolenaihe lisää on nämä niinsanotut kovat kotimaiset. Niitä saattaa olla tasan yksi. Nimittäin Iisalo? Eikä hänkään mitä suuremmalla todennäköisyydellä voi tai jaksa täysiä minuutteja viikosta toiseen tahkota. Ja eikö Tuomas olekin jossain määrin ailahteleva pelaaja, joka hyvänä päivänä voi tehdä 20 pinnaa, mutta toisena jäädä ilman ensimmäistäkään? Toki maajoukkepelit meni aika hyvin, mutta ei Iisalo mikään Teräsmies ole.

Mäkäläinen taas on keskinkertainen pelaaja kotoiseenkin liigaan. Hänestä ei sen enempää.

Kuka uskoo Matisen huippukauteen loukkaantumisten jälkeen? Mies kun pannaan pelistä toiseen pelaamaan 30-35 minuuttia, niin jopa alkaa tossut painaa ja kroppa sanoa monestakin kohtaa työsopimuksen irti. Hänen varaansa ei voi millään laskea liikaa.

Taustalta ei sitten ketään tulekaan ja kun kaikki tiedämme, miten virheetkin tahtovat kerääntyä väsyneisiin, niin mitäs kortteja Salmisella sitten enää on hihassa? Ei yhtään mitään.

Ikävää Salmiselle voi tulla myöskin aiheuttamaan mahdolliset loukkaantumiset. Yksikin avainmies poissa, niin katastrofi on siinä pelissä varma.

Mites jenkit sitten? Täysiä minuutteja ilmeisesti illasta toiseen. Palavat loppuun tuolla ottelumäärällä.

Rehellisesti sanottuna näen oikean kauhuskenaariokauden pelillisesti olevan lähempänä kuin luullaankaan. No onneksi en sentään ole Hongan kannattaja, vaikka aina heille kaikkea hyvää toivonkin. Jo ystäväni Lotharinkin mielenterveyden vuoksi.

No ei se tilanne nyt niin huono ole, kun miltä sieltä itärajalta katsottuna näyttää. Taloudesta ei kannata olla huolissaan - täällä pääkaupunkiseudulla on paljon avokätisiä tukijoita; globaaleja yrityksiä, joille muutamat sadat tuhannet on pikkurahoja. Toista se tietenkin on siellä periferiassa, joten ymmärrän kyllä nuo huolestuneet kommentit.

Mitä rosteriin tulee, niin kyllähän 3 hyvää jenkkiä (varauksella, kun yksi on vielä hakusessa) ja 3 "maajoukkuemiestä" on ihan hyvä lähtökohta. Esimerkiksi eräällä kaikkien rakastamalla Itä-Suomalaisella joukkueella on useana kautena ollut saman tyyppinen konsepti - 3 kohtuu hyvää jenkkiä, 2 "maajoukkuemiestä" ja muutama rivimies. Kuten hyvin tiedämme tällä konseptilla on usein menty pitkälle, siis ainakin runkosarjassa :) Tosipeleissähän sitten voittamisen kulttuuri yleensä ratkaisee ja sitä on Espoon suuntaan vuosien mittaan siunaantunut.

Pitää myös muistaa, että joukkueeseen voi hankkia täydennystä pitkin kautta ja Hongallahan se on yleensä ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. En nyt tarkoita, että pitäisi vaipua epätoivoon ja haalia paikalle vanhoja sotaratsuja tyyliin Pekka Markkanen. Eihän tällaista kukaan tekisi...tai no, tarkemmin mietittynä tätäkin on kai jossain joskus kokeiltu.
 
Viestejä
16 284
Vs: Honka 2010 - 2011

Common sanoi:
John Williamson siis Honkaan.

Täytyy myöntää että Luulajassa viimekaudella nähtyjen pelien perusteella olisin miehen ERITTÄIN mielelläni nähnyt Lahden paidassa.
Kateeksi käy, kova pelimies - siitä ei pääse mihinkään.

Samaa mieltä. Paljon tuli Viasatilta Williamsonin otteita seurattua ja viime kaudella totesin, että kiva olisi ollut nähdä mies myös Kataja-paidassa. Samaa kastia Woodin, Fieldsin ja Fellsin kanssa. Enemmän siis alimittainen sisäpelaaja, PF. Näin ollen siis auttamattoman lyhyt VTB-liigan sentteriksi. Taitaa Suotamo joutua aloittamaan 5-paikalla niissä peleissä... :p :p

EDIT: Sen verran pitää sanoa, että oli todella ailahteva Norrköpingiä vastaan finaaleissa. Hyvä pakin sattuessa eteen turhautuu todella helposti ja soittaa suuta & levittelee käsiään. Korisliigassa kova jätkä kyllä!


http://www.rhconsultancy.com/usa/williamsonj.html

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=pdXL27VhwHI&feature=related[/youtube]
 
Viestejä
3 663
Vs: Honka 2010 - 2011

Kyllä tämä Williamson on myös minun mielestäni hyvä pelaaja mutta todellakin auttamattoman pieni tuohon kv liigaan. Ja luulenpa että jää kokonsa puolesta myös pieneksi kun liigassa ratkotaan mitaleita. Olisi ollut loistava hankinta johonkin Topoon, Ukiin tai vaikka Joensuuhun mutta hiukan epäilen miehen kykyä pelata joukkueen isoimpana pelaajana edes Suomen liigassa.
Ruotsissa pääsi mellestämään kun Planjassa oli erinomaiset isot valmiina.

Mutta kaiken kaikkiaan hyvä pelaaja - ei tule kyllä juhlimaan Ahvenniemeä vastaan.
 
Viestejä
1 638
Vs: Honka 2010 - 2011

Voihan se olla, että Hongalta on tulossa vielä neljäs jenkki, nimenomaan VTB-liigaa silmällä pitäen? Joukkue on aivan liian pieni kv. kentille, joten jotain sieltä on pakko vielä tulla, tai Moskovan CSKA tulee murhaamaan espoolaiset korin alla.
 
Viestejä
1 354
Vs: Honka 2010 - 2011

Jahas, sentterikin sitten saatiin kauden avauksen kunniaksi. Ei tosin taida ehtiä huomiseksi, joten Kaunisto ja Vinson saavat juhlia rauhassa. Muutenkin alkukauden voi odottaa menevän melko perseelleen, jos nyt vaikkapa Topo-peliä pitää jonkinasteisena indikaattorina. Lisäksi ilman Matista joukkue on melekonen torso - ainoat pelaajat 4-5 paikoilla Suotamo ja jenkki?

Mutta ei siinä mitään. Honka on korisliigaan ihan hyvä jengi, mitaleista pitäisi kyetä loppupeleissä taistelemaan. Mutta VTB-liigaa ajatellen, Nikkilälle pitäisi nyt sitten varmaan laittaa isoa tarjousta menemään.

Kyllähän nämä käänteet kaikkinensa lyövät häpnaadilla. Ja edelleenkään ei voi olla ihmettelemättä, että miten helvetissä tätä balettia oikein pyöritetään.

Mutta mutta, ihan hauska lähteä kauteen sillä moodilla, että suunnilleen jokainen voitto on ihan positiivinen yllätys. Ja mistäs sitä ikinä tietää...jos tämä joukkue pelaa hyvin ja yhtenäisesti (mitä Honka on viimeksi tehnyt ehkä kolme vuotta sitten), niin kun nämä jenkit, Iisalo, Mäkäläinen ja Matinen laitetaan pudotuspeleissä vaikkapa Salea, Virtasta ja muita perinteisiä alisuorittajia vastaan niin...
 
Viestejä
1 335
Vs: Honka 2010 - 2011

JoKaFan sanoi:
Samaa mieltä. Paljon tuli Viasatilta Williamsonin otteita seurattua ja viime kaudella totesin, että kiva olisi ollut nähdä mies myös Kataja-paidassa. Samaa kastia Woodin, Fieldsin ja Fellsin kanssa. Enemmän siis alimittainen sisäpelaaja, PF. Näin ollen siis auttamattoman lyhyt VTB-liigan sentteriksi. Taitaa Suotamo joutua aloittamaan 5-paikalla niissä peleissä... :p :p

EDIT: Sen verran pitää sanoa, että oli todella ailahteva Norrköpingiä vastaan finaaleissa. Hyvä pakin sattuessa eteen turhautuu todella helposti ja soittaa suuta & levittelee käsiään. Korisliigassa kova jätkä kyllä!
Sama kanava ja samanlaiset mielipiteet. Williamson on monipuolinen scoraaja ja hyvä post-pelaaja, mutta kaukana VTB-liigan sentteriosastosta. Isoin ongelma on kuitenkin pelin ailahtelevuus eli jos joukkueen peli ei suju, niin Williamson ryhtyy ottamaan hyökkäyspäässä "roolia" samaan tapaa kuin Damon Williams huonoimmillaan.
 
Viestejä
1 607
Vs: Honka 2010 - 2011

Suomessa eivät resurssit riitä muuta kuin alimittaisiin sisäpelaajiin. 210 - 215 cm taitava sentteri kerää kausipalkkaa koko budjetin verran ja enemmänkin. Suomessa tällainen alimittainenkin vahva jässikkä, joka osaa myös pelata naama korille päin, on loistava ase. VTB:ssä jää kolossien rinnalla pienksi, mutta voi toivottavasti kompensoida sitä muilla ominaisuuksillaan. Laji on lisäksi kehittynyt siihen suuntaan ja nopeutunut, että perinteiset sentteri norsut eivät enää oikein pärjää. 8]
 

666

Viestejä
433
Vs: Honka 2010 - 2011

Uusi käänne taas Hongan valmennuksessa. Liiton sivujen mukaan päävalmentajina toimii Gordon Herbert, Lars Ekström, kolme Mihailo Pavicevicia ja kaksi Pekka Salmista. Salminen valmentaa sivutyönään myös Toijalan kanssa Katajaa. Aikamoista kiirettä pitää muutamilla. Voi olla myös tapahtunut sekaannus päivittäessä tämän kauden kokoonpanoja. Mene ja tiedä.
 
Viestejä
1 547
Vs: Honka 2010 - 2011

Honka 70-64 Kouvot
No, ei ihan huono avaus, vaikka tiukille meni. Onneksi juniorit penkiltä - Kopio erityisesti - ylsivät liigatasoiseen pelaamiseen heti alusta alkaen. Jos edes tämä porukka saadaan pysymään kasassa pitempään, niin hyvä tästä kaudesta tulee! Espoolaista "voittamisen kulttuuria" nähtiin jälleen viimeisten minuuttien kori korista taistossa. Hyvä Honka!
 
Viestejä
1 026
Vs: Honka 2010 - 2011

Jamarilla pelinjohtokäskytystä myös suomeksi, ei huono!

Aleksilla asennetta juonnoissa. Matisen haastattelu plussaa!
 
Viestejä
1 607
Vs: Honka 2010 - 2011

Jos peli-ilme ja peluuttaminen on jatkosssakin tällaista, katsomot täyttyvät varmasti. Pari pelaajaa vielä puuttui pelaavasta kokoonpanosta ja valmistautuminen joukkuepeliin oli lyhyenlainen. Silti esitys yllätti positiivisesti. 8]
 
Viestejä
46
Vs: Honka 2010 - 2011

Aleksilla asennetta juonnoissa. Matisen haastattelu plussaa!
[/quote]
Aleksista voidaan olla montaa mieltä ::), mutta totta, kiva kuulla Matista ja toivotaan kuntoutumista!
t: nimim. terveisiä vieraskatsomosta
 
Viestejä
584
Vs: Honka 2010 - 2011

IL Flight sanoi:
Aleksilla asennetta juonnoissa. Matisen haastattelu plussaa!

Aleksista voidaan olla montaa mieltä ::), mutta totta, kiva kuulla Matista ja toivotaan kuntoutumista!
t: nimim. terveisiä vieraskatsomosta
Voit olla mitä mieltä tahansa. Mulle aivan yks haile. Tänään Espoossa oli hyvä meininki ja täts it. Jopa miljonäärikatsomo iski käsiä yhteen ekalla puoliskolla. Se on priceless.

Itselleni toinen priceless-hetki oli tapaaminen Kouvojen huoltajan kanssa. Sama kaveri, joka on ollut Kouvojen toiminnassa mukana kymmeniä vuosia, tuli repäisemään hihasta ja kertoi kuinka hienoa on nähdä taas. Siitä tuli itselleni olo, että olen oikeassa paikassa.
 
Viestejä
46
Vs: Honka 2010 - 2011

Hyvin sie vedät ;) - ja totta, siitähän muodostui loppujen lopuksi tunnelmaltaan ihan hyvä ilta. Rispekt.
 
Viestejä
19 581
Vs: Honka 2010 - 2011

Jaahas! Aleksi on pistänyt jälleen kädet saveen.

Ps. Otatko Aleksi palkkaa kuuluttamisesta? Vai pitääkö lippukin otteluihin maksaa?
 
Viestejä
192
Vs: Honka 2010 - 2011

Valavuori sanoi:
Voit olla mitä mieltä tahansa. Mulle aivan yks haile. Tänään Espoossa oli hyvä meininki ja täts it. Jopa miljonäärikatsomo iski käsiä yhteen ekalla puoliskolla. Se on priceless.

Itselleni toinen priceless-hetki oli tapaaminen Kouvojen huoltajan kanssa. Sama kaveri, joka on ollut Kouvojen toiminnassa mukana kymmeniä vuosia, tuli repäisemään hihasta ja kertoi kuinka hienoa on nähdä taas. Siitä tuli itselleni olo, että olen oikeassa paikassa.

Tervetuloa takaisin! Ollaan Sinusta Korisliigan eri paikkakunnilla mitä mieltä tahansa, mielestäni fakta on se, että "pöytäkirjan ulkopuolisista" korisnimistä Suomessa Sinä olet vähintäänkin yksi suurimmista. En tarkoita tässä mitään henkilöpalvontaa, mutten myöskään pätkääkään epäile rakkauttasi koripalloon ja pyrkimykseesi nostaa lajin asemaa Suomessa. Tekijöitä ei vieläkään ole liikaa. Eikä forumin kävijä- ja kirjoittajamääristä päättelemällä varmaan puhujiakaan, joten pidetään keskustelu aktiivisena.
 
Viestejä
46
Vs: Honka 2010 - 2011

Jeremy sanoi:
...mutten myöskään pätkääkään epäile rakkauttasi koripalloon ja pyrkimykseesi nostaa lajin asemaa Suomessa. Tekijöitä ei vieläkään ole liikaa.
... ja tämän takia on toivottavaa, tottakai, että pääkaupunkiseudun(kin) koripallo voi hyvin - ja profiilipelaajia tarvitaan, kuten Jeremy mainitsikin, myös pelaajien lisäksi. Eihän tää tietysti mikään uutinen ole, joten hiljenen...
 
Viestejä
19 581
Vs: Honka 2010 - 2011

Hitto, kun minäkin olen vilpittömästi rakastanut korista öpaut 40 vuotta ( toki eukkoa 26 vuotta vieläkin enemmän ) ja olen korteni kekoon kantanut monellakin eri tavalla, kuten sponsoroimalla ja matseissa rumia huutelemalla, puhumattakaan suurella panoksella kannattamaani seuraa eteenpäin viemällä, maksamalla kalliita kausikortteja vuodesta toiseen.

Eikä voi olla huomioimatta sitäkään tosiseikkaa, että olen omalta osaltani Suomikoriksen näkyvyyttä nostanut, kirjoittamalla asiakirjoituksia tänne kpcomiin jo vuosia ja olemalla yksi kaikkien aikojen kpcomin tärkein persoona Ilmapallon ohella.

Enkö siis minäkin ole ollut kädet savessa koripallon asemaa Suomessa vakaasti nostamassa? Ei muuten, mutta kun tuo perhanan Aleksi aina yksin nostetaan jalustalle.
 
Viestejä
464
Vs: Honka 2010 - 2011

JOEN SUU sanoi:
Ei muuten, mutta kun tuo perhanan Aleksi aina yksin nostetaan jalustalle.

Se on kato mediajulkkis, siitä se vaan johtuu...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös