Koripallo.com

Nuorten maajoukkueet

Viestejä
269
Itse en laita vielä 16-vuotiaille kovinkaan paljoa painoarvoa.

Suutela myös on tässä vaiheessa kisojen pisimpiä pelaajia ja vaikka hyvin liikkuva pelaaja onkin, suurimman osan pisteistä hän on tehnyt nostamalla hyökkäyslevypalloista (jotka eivät aikuisissa enää mene läpi samalla tavalla) tai sitten nopean hyökkäyksen päättämisestä. Omaa uhkaa en hirveästi hänellä näe. Saksaa vastaan puutteet tulivat julmasti esiin, kun vastaan tuli isompia ja fyysisempiä pelaajia.

Taisi olla Suutelan kesän heikoin maajoukkuepeli, mutta on tuossa totuutta. Suutela on fyysisesti vielä raakile, joka vaikutti heikkoon hyökkäyspään työskentelyyn. Ainakin kesän maaotteluissa ja kevään sarjapeleissä löytyi monipuolista viimeistelypakettia. Kolmen pisteen heitto pitää löytyä vielä tulevaisuudessa.

Ja veikkaukseni on, että toi 205 cm ei ihan pidä paikkaansa.
 
Viestejä
5 026
Potkupallossahan käydään Suomessa vähän samaa keskustelua, eli että osa junnuvalmentajista pitää joukkueensa voittamista tärkeämpänä kuin nuorten/lasten kehittämistä.

Tietysti heilläkin on oma valmennusuransa kehittyminen voittamisessa taustalla.

Lisätään nyt vielä, kun täälläkin varmasti koutseja on: En missään tapauksessa meinannut, että suomalaiset korisvalmentajat ajattevat pelkästään omaa uraansa nuoria/vanhempia valmentaessaan.

Laitetaan vielä muutama valmentaja, jotka varmasti osaavat pelaajille opettaa tiettyjä asioita, tiettyyn pisteeseen asti: T. Rannikko, J. Lehtonen, P. Virtanen.

Henkkahan sanoi, että kaikkia asioita ei vaan voi opettaa koriksessa, itse sanoi nuorena valmentaneensa "kuin olisi hanhia väkisin syöttänyt". Tuo on varmaan ihan hyvä analyysi, asiat on joillekin pelaajille helpompaa oppia ja se vaan tulee suurimmaksi osaksi sisältä. :)
 
Viestejä
2 534

Tuo koripallon opettaminen on vähän niin kuin jana, jossa on pisteitä. Väitän, että siltä janalta löytyy pisteitä, joita T.Rannikko ei osaa opettaa ja sitten sillä janalla on asioita, joita ainoastaan T.Rannikko osaa opettaa. T. Rannikko tietää ja osaa paljon koripalloasioita, mutta niiden opettaminen muille on varmasti hankalaa.

Ismo Leikolaa lainatakseni "jos oppiminen on vaikeaa niin siinä opetusmetodissa on joku vika". Kannattaa muuten katsoa tuo Leikolan valmennusvideo....
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
5 026
Tuo koripallon opettaminen on vähän niin kuin jana, jossa on pisteittä. Väitän, että siltä janalta löytyy pisteitä, joita T.Rannikko ei osaa opettaa ja sitten sillä janalla on asioita, joita ainoastaan T.Rannikko osaa opettaa. T. Rannikko tietää ja osaa paljon koripalloasioita, mutta niiden opettaminen muille on varmasti hankalaa.

Ismo Leikolaa lainatakseni "jos oppiminen on vaikeaa niin siinä opetusmetodissa on joku vika". Kannattaa muuten katsoa tuo Leikolan valmennusvideo....

Mielestäni yritin hakea hieman samoja juttuja kommentissani. ;) Nojoo...
 
Viestejä
5 026
Anteeksi, jos kopioin sinun juttuja. Aihe oli vaan niin herkullinen. Olen kiitollinen, että toit valmennuksellisia asioita esiin. Ne on minulle erittäin rakkaita.

Et toki kopionut minua yhtään ja mahtavaa kun pidät keskusteluja yllä. :) Kunhan täällä höpötellään. ;)
 
Viestejä
1 586
Jep, itse kyllä ihmettelin, että häntä vielä peluutettiin. Suomi olisi hoitanut Irlannin vasemmalla kädelläkin, joten miksi turhaan riskeerattiin? Tosiaan pelasihan Mirokin tuon pelin kisoissa loppuun, jossa hänellä nilkka meni (okei, panoksetkin isommat siinä), mutta kuitenkin, voi tosiaan turvota vasta illan/yön aikana. Toivotaan, että näin ei ole.

Jotenkin kaikissa näissä kolmessa poikien ja miestin junioriturnauksessa on tuntunut siltä että ei tosissaan tavoitella sitä A-divisioonapaikkaa tosissaan vaan riskeerataan pelaajia peluutuksella turhissa paikoissa. Ymmärrän kyllä senkin että nuorten pelaajien pitää pelata paljon, jotta kehitystä tulee, mutta onko just tää se oikea hetki? Tässäkin U16 turnauksessa oli 5 peliä kuuteen päivään ja nyt tulee 3 peliä neljään päivään. Ei ihme että loukkaantumisia on tullut niin paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
772
Tiputtaako U16 kisoissa Ruotsi Saksan? :eek: Reilu 5min ennen loppua johtaa 10 pisteellä.

Edit: Saksan 14-0 runi siihen kohtaan käänsi pelin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
53
Ismo Leikolaa lainatakseni "jos oppiminen on vaikeaa niin siinä opetusmetodissa on joku vika". Kannattaa muuten katsoa tuo Leikolan valmennusvideo....
Jep, tarkoitin lähinnä sitä että kaikkien pelipaikkojen pelaajia pitäisi kehittää monipuolisesti ja yksilötaidot olisi hyvä olla mahdollisimman pitkään pääpainopisteenä. Joukkuepelaaminen rakennetaan vähän vanhempana sen päälle. Ja vasta vanhempana, kun keskityttäisiin enemmän kilpailemiseen ja voittaminen on tärkeämpää laitettaisiin esim. isot pelaajat pääsääntöisemmin nelosiksi ja vitosiksi. Missäänhän ei kilpailu ole koriksessa niin kovaa kuin rapakon takana, mutta ainakin jotkut siellä ovat ajatelleet saman tyyppisiä ratoja: https://cdn1.sportngin.com/attachme..._Basketball_Youth_Coaching_Guide___Part_2.pdf. Anteeksi amatöörin pitkä vuodatus, mutta kun näitä on tullut vuosien varrella varsinkin omien lasten kautta harmiteltua.
 
Mikäli valmentaja ei osaa opettaa yksilötaitoja niin se työlästä lähteä sitä oppia jostain hankkimaan, jotta sitä voisi myöhemmin jakaa eteenpäin. Minun mielestä yksilötaidon opettaminen on sellaista suoritustekniikka- ja teoriapainotteista raatamista. Eräs syy miksi yksilötaidon opettaminen jätetään liian vähälle huomiolle on tämä Suomi-koripallon valmennuksen 80/20 laiskuussääntö.
 
Entäs jos valmennettavalla tulee vastaan lahjojen olemattomuus tai heikohkot korisgeenit? Voiko sellaisellekin pelaajalle opettaa yksilötaidot samalla tavalla kuin selvästi lahjakkaammalle?

Tulee päinvastaisena esimerkkinä mieleen esim. pari Lapuan Susijengiläistä, jotka kaikista todennäköisyyksistä huolimatta tekevät kv-uran koriksessa. (uskon, että Perttukin sen tekee) Tietysti siellä varmasti on taustalla Turjan perhe, joka on monin tavoin näitä kahta takamiestä ohjanneet eteenpäin, varsinkin uran alussa.
 
Jos mikään paikka ei ole rikki niin urheilijaa voi aina kehittää. Minun mielestä lahjakkuus ja valmennettavuus ovat eri asioita. Pelaajaa voi ainakin yrittää kehittää, jos hän saapuu paikalle. Siihen ei lahjakkuutta tarvita vaan halua kehittyä. Toki pelaajilla on keskenään erilainen katto, mutta ei sitä omaa kattoa kovin helposti pysty saavuttamaan.
 
Niin, kyllä se potentiaalinen katto taitaa vaan huippu-urheilussa olla aika dominoiva asia.

Kuntourheilu toki erikseen ja onhan niitä jarkkoruutuja varmaan LÄHES joka lajissa vuosien varrella ollut. Tietysti lahjat ja treenihalukkuus varmaan on se paras yhdistelmä. :)
 
Viestejä
1 586
Tiputtaako U16 kisoissa Ruotsi Saksan? :eek: Reilu 5min ennen loppua johtaa 10 pisteellä.

Edit: Saksan 14-0 runi siihen kohtaan käänsi pelin.

Andersonin runi siis :). Huhhuh aikamoinen skoraaja tossa ikäluokassa toi Anderson. Tulee mieleen Denis Schröder. Katsoin kanssa viimeiset 5 minuuttia pelistä.

Suomi-Bulgaria seuraavaksi huomenna. Voittajalle A-divisioonapaikka ja B-divisioonan finaali varmaankin Saksaa vastaan. Vai olisko Belgiasta Saksaa kaatamaan kun noin murskasi Islanninkin 107-59. Islanti on aika monessa ikäluokassa hyvä nykyään.

Jos Suomi menee A-divisioonaan niin saattaa jopa tuntua siltä että Suomi väisti joitain luoteja tässä turnauksessa kuten Ruotsin ja siis se että Saksa oli Suomen lohkossa oli hyvä juttu, koska se tarkoittaa ja tarkoitti että voidaan kohdata aikaisintaan finaalissa, jonka tuloksella ei ole oikeastaan väliä.
 
Viestejä
1 586
Ehkä näistä voi päätellä jotain Bulgarian tasosta. Tässä on siis Suomen seuraavan vastuksen, eli Bulgarian ottelut turnauksessa. Kaikki voittoja:

66-60 - Bulgaria-Sveitsi
66-64 - Bulgaria-Islanti (Islanti hävisi pudotuspeleissä Belgialle jollain 50 pisteellä)
87-64 - Bulgaria-Tsekki
98-69 - Bulgaria-Luxemburg
-------
96-71 - Bulgaria-Itävalta - Pudotuspelien ensimmäinen kierros.

Varmaankin tasainen peli tulossa ja toivottavasti Suomi nyt edes yhdessä poikien/miesten turnauksessa nousisi A-sarjaan.

Oli muuten turhauttavaa katsoa suurin osa Bosnia-Suomi pelistä. Bosnia heitti ärsyttävän hyvin ja oli mun mielestä aika hyvä joukkue.
 
Viestejä
2 148
Ja yleisö kannustaa kotijoukkuetta estoitta ja antaa sudenpennuille ansaittua rakkautta.

Molempien takamiehet ovat todella vikkeliä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös