Koripallo.com

Savuna ilmaan

Viestejä
235
Vs: Savuna ilmaan

Lautapallo sanoi:
Eli mitä haet tässä? Siitä vaan tarjoamaan Cummingsille ja Fieldsille sopimusta ensi kaudeksi jos mieli tekee. Minä toivon että Honka ei tätä tee, ihan tapauksen aiheuttaman vitutuksen ja hämmingin vuoksi.

Melko dadaa. Voisiko, ihan vaan teoreettisesti, olla mahdollista että liitto tekee päätöksen ilman laskelmointia siitä mikä Hongan ja Topon kannalta on optimaalista? Kysymys on toki retorinen, mutta vastaan kuitenkin: eipä tietenkään. Mutta edelleen: siitä vain tarjoamaan sopimusta. Kyseiset pelaajat ovat ihan oikeasti sopimuksettomassa tilassa ja vapailla markkinoilla, kunhan pelikiellosta vapautuvat.
Ei tulisi mieleenkään tarjota kyseisille kavereille sopparia, vaikka olisin asemassa, jossa voisin sen tehdä. He ovat kärynneet huumeiden käytöstä. Mutta saamieni tietojen mukaan löytyy muutama seura, jotka tätä harkitsevat.

Ja kuten tuossa sanoit, niin kysymys siitä, voiko liitto päätöstä tehdä miettimättä ToPo:n ja Hongan etuja, on lähinnä retorinen. Nykyinen liitto ei voi. En mieti tätä tilannetta niinkään näitten pelaajien kannalta, kuin seurojen ja koripallon. Pelaajat ovat valintansa tehneet ja jääneet siitä kiinni. Jos huumeista kiinni jäämistä ei noteerata tarpeeksi kovasti, niin samalla kerrotaan tavallaan, että on ok käyttää. Ja aivan turha väittää, että kyse oli yhdestä kerrasta näiden herrojen kohdalla.

Componentan ketjussa on IKLU-Katsomo 2 julkaissut myös mustaa valkoisella säännöistä, ja ne vaikuttavat varsin yksiselitteisiltä. Laitan ne tähän myös:

11

Jos joukkueessa on pelannut edustuskelpoisuutta vailla oleva pelaaja, tuomitaan ne joukkueen voittamat ottelut, joissa se on syyllistynyt kyseiseen rikkomukseen, hävityiksi tuloksella 0-20. Mikäli näin on menetelty kummassa tahansa sellaisen kaksoisottelun osaottelussa, jossa otteluiden yhteenlaskettu tulos ratkaisee voittajan, tuomitaan kaksoisottelu hävityksi tuloksella 0-20.

12

Liiton ja seurojen toimintaan osallistuvat henkilöt ovat velvollisia noudattamaan Suomen Antidoping-toimikunnan ja Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) doping-sääntöjä. Tätä sääntöä rikkonut pelaaja on edustuskelvoton.

(Suomen Koripalloliiton Kilpailusäännöt 2007-2008. Html-dokumentti. http://www.koris.net/info/saannot/koripalloliiton_kilpailusaannot/. Luettu. 24.02.2008)

Mitä tulee Pyynikin Toivottoman kommenttiin, niin siihen voisi sanoa vain, että sitä saa mitä tilaa.

Ja seuroilla, siis muillakin kuin näillä kahdella esilletulleella on paljon intressejä pelissä. Kuka taistelee play off -paikasta, kuka putoamispeikkoa vastaan. ToPo ja Honka kärsivät ensivaiheessa vain imagollisesti ja vasta myöhemmin sitten pelillisesti, jos korvaajat eivät osoittaudu lähellekään samaa luokkaa oleviksi, kuin käryssä kiinni jääneet. Tässä vaiheessa pistemenetykset eivät koske kumpaakaan kovin paljoa.
 
Viestejä
150
Vs: Savuna ilmaan

Kirjoittelinpa kommentin tuonne Compo-Kauhajoki -valtataistelu ketjuun, kun aloitin tuhrustamaan jo ennen kuin huomasin, että tämäkin ketju elää yhä. Olisi voinut kommenttini yhtä hyvin olla tässäkin ketjussa vastauksena.
 

42

Viestejä
3 378
Vs: Savuna ilmaan

A sian tuntija sanoi:
11

Jos joukkueessa on pelannut edustuskelpoisuutta vailla oleva pelaaja, tuomitaan ne joukkueen voittamat ottelut, joissa se on syyllistynyt kyseiseen rikkomukseen, hävityiksi tuloksella 0-20.

Minusta tuntuisi kohtuuttomalta, että kaikki Cummingsin testipäivän (se ml.) jälkeiset ottelut tuomittaisiin 0-20. Miksi seuraa pitäisi rangaista niistä kaikista kun se ei tiennyt käyttäneensä edustuskelvotonta pelaajaa?

Jos noin olisi niin kaikkien joukkueiden kaikki testatut pelaajat pitäisi pitää varmuuden vuoksi karanteenissa, siis pois kokoonpanosta, sen 3-6 viikkoa kun odotellaan testien tuloksia? Tämähän vasta kohtuutonta olisi.

Olisikohan tuota kohtaa 11 tarkennettu jossain?
 
Viestejä
1 072
Vs: Savuna ilmaan

A sian tuntija sanoi:
Liiton ja seurojen toimintaan osallistuvat henkilöt ovat velvollisia noudattamaan Suomen Antidoping-toimikunnan ja Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) doping-sääntöjä. Tätä sääntöä rikkonut pelaaja on edustuskelvoton.

Tuossa taas viitataan doping-sääntöihin ja viittaus on epäselvä: tarkoitetaanko tuolla edustuskelvottomuudella sitä, että kilpailukiellossa doping-rikkomuksen takia oleva pelaaja on edustuskelvoton vai että doping-listan aineen vaikutuksen alaisena pelannut pelaaja on edustuskelvoton.

Luulen, että todistustaakan vuoksi se kääntyy myöhempien pelien kohdalla tuohon ensimmäiseen: joukkue ei voi olla vastuussa siitä, mitä testit myöhemmin näyttävät toteen. Jos keskiviikon pelissä antaa positiivisen näytteen, ei se osoita että lauantaina olisi myös antanut positiivisen tuloksen. Ennakkotapausta kannabiksesta pelin lopputuloksen suhteen ei ole, mutta nyt sellainen luodaan. Luulen, että tämä myös asettaa ennakkotapauksen maaseudun joukkueille - siksi on turha pellon laidallakaan huudella että näin sitä Honkaa ja Topoa suositaan jos todetaan ettei aineet vaikuttaneet peliin positiivisesti.
 
Viestejä
387
Vs: Savuna ilmaan

Minkä tahansa aineen vaikutus on AINA yksilöllistä. Ei siis voi suoraan sanoa, että jokin aine selkeästi heikentää ja toinen parantaa pelisuoritusta. Sitä paitsi, eiköhän Cummings ole ihan "normaali"olotilassa ollut vaikka Compo-ottelussa - ellei sitten ennen peliä käy pukukopissa hiisaamassa. Tämä onkin mielestäni ratkaisevaa:

a, Päätöksessä oletetaan Cummingsin olleen pelin aikana vaikutuksen alaisena, jolloin peli tuomitaan hävityksi 0-20

b, Päätöksessä todetaan Cummingsin käyttäneen ainetta jo aiemmin, jolloin voidaan lääketieteellisesti osoittaa, ettei sillä ollut vaikutusta pelisuoritukseen - tulosta ei muuteta.
 
Viestejä
150
Vs: Savuna ilmaan

42 sanoi:
Minusta tuntuisi kohtuuttomalta, että kaikki Cummingsin testipäivän (se ml.) jälkeiset ottelut tuomittaisiin 0-20. Miksi seuraa pitäisi rangaista niistä kaikista kun se ei tiennyt käyttäneensä edustuskelvotonta pelaajaa?

Jos noin olisi niin kaikkien joukkueiden kaikki testatut pelaajat pitäisi pitää varmuuden vuoksi karanteenissa, siis pois kokoonpanosta, sen 3-6 viikkoa kun odotellaan testien tuloksia? Tämähän vasta kohtuutonta olisi.

Olisikohan tuota kohtaa 11 tarkennettu jossain?
Kohtuuttomuus on aina katsojan korvassa jne. Koirasi kun kusee naapurin pihapuun alle, on se naapurin kuin naapurin mielestä usein kohtuutonta, mutta koiranomistaja ei kaiketi välttämättä haluaisi virtsantuoksuja aina kuitenkaan omankaan ikkunansa alle muhemaan. Mutta se ettei saisi kusta ollenkaan, lienee taas koiran mielestä maailmanloppu.

Liiton Kilpailusääntöjen (2007-2008) osa X Kurinpitomenettely, kohta 1 ilmoittaa:
1 Kurinpitomenettelystä ja siinä määrättävistä rangaistuksista määrätään liittovaltuuston vahvistamissa kurinpitosäännöissä.
En ole noita itse lukenut, mutta kohtien yllämainittujen kohtien III-11 & III-12 määrittämissä puitteissa, näissä spekuloitavaksi juridisesti jää kyllä vain se , että a) mitä rangaistusta ko. pelaajille henkilökohtaisella tasolla tulee, ja b) rangaistaanko joukkueita isommalla kädellä kuin ko. käryotteluiden pistemenetyksillä.

Muihin Kilpailusääntöjen ulkoisiin täsmentäviin dokumentteihin/-tahoihin, en itse löytänyt kilpailusäännöistä viittauksia; ja nämä viittaukset tulisi esitettyinä olla, jotta mahdolliset tällaiset dokumentit voitaisiin oikeutetusti katsoa Liiton julkaisemaa perustoimintaprotokollaa täsmentäviksi ja täten joukkueiden toimintanormiston ohjeistuksiksi.
 
Viestejä
1 072
Vs: Savuna ilmaan

mielipidevaikuttaja sanoi:
En ole noita itse lukenut, mutta kohtien yllämainittujen kohtien III-11 & III-12 määrittämissä puitteissa, näissä spekuloitavaksi juridisesti jää kyllä vain se , että a) mitä rangaistusta ko. pelaajille henkilökohtaisella tasolla tulee, ja b) rangaistaanko joukkueita isommalla kädellä kuin ko. käryotteluiden pistemenetyksillä.

b) ei kyllä tule mitenkään kyseeseen: Pelaaja on edustuskelvoton, jos rikkoo noita doping-sääntöjä. Käytännössä siis pelaaja on kahdessa eri tapauksessa edustuskelvoton:
  • Pelaa doping-aineiden vaikutuksen alaisena
  • Pelaa kun on kilpailukiellossa

Ennen kuin pelaajaa on asetettu kilpailukieltoon, ei ole muuta mahdollisuutta kuin testata ottelussa. Länsimaisen oikeuskäytännön mukaisesti jos ei voida osoittaa pelaajan pelanneen doping-aineiden vaikutuksen alaisena, ei voida olettaa muuta kuin syyttömyys. Joukkueen ei voida olettaa tietävän testin tuloksesta ennen kuin testi on analysoitu laboratoriossa.
 
Viestejä
74
Vs: Savuna ilmaan

Jos säännöissä sanotaan, että pelaaja on edustuskelvoton rikkoessaan doping-sääntöjä, tarkoittaa se sitä, että pelaaja on käryn käydessä edustuskelvoton kyseisen pelin jälkeen. Se onko tätä tarkoitettu, kun sääntöjä on kirjoitettu on eri asia.

Jos tuomio on, että Honka ja ToPo menettävät pisteet noista otteluista, antaa se mielestäni selvän merkin muille seuroille tehdä protestit omista otteluista. Mihin perustuu ratkaisu, jos ei sääntöihin? Kuinka esim. yleisurheilussa voidaan urheilijan tulokset mitätöidä koko kesältä, vaikka käry on tapahtunut alkukesästä ja käry julkaistaan syksyllä. Miksi urheilijat/ joukkueet asetetaan eri asemaan?

Mielestäni ainoa mahdollisuus on tuomita pelaajille varoitus tai pelikielto (mikä onkaan oikea tuomio sääntöjen mukaan) ja pitää otteluiden lopputulokset voimassa. Muuten touhu voi mennä villiksi.
 
Viestejä
1 072
Vs: Savuna ilmaan

Kälviä sanoi:
Jos säännöissä sanotaan, että pelaaja on edustuskelvoton rikkoessaan doping-sääntöjä, tarkoittaa se sitä, että pelaaja on käryn käydessä edustuskelvoton kyseisen pelin jälkeen. Se onko tätä tarkoitettu, kun sääntöjä on kirjoitettu on eri asia.

Huomaa lauseenvastike "rikkoessaan", ts. "kun hän rikkoo". Pelaaja on edustuskelvoton sen jälkeen kun testitulokset ovat tulleet.
Vertaa "rikot lakia ajaessasi yksisuuntaista väärään suuntaan." Et riko lakia enää tapahtuman jälkeen, vaikka rangaistukseksi voit menettää ajo-oikeutesi ja silloin rikot taas lakia jos ajat ylipäätään.

Rikkomus on siis pelata doping-aineiden vaikutuksen alaisena, ei se että pelaa sen jälkeen kun on antanut positiivisen näytteen. Kilpailukielto on se rangaistus.
 
Viestejä
1 354
Vs: Savuna ilmaan

A sian tuntija sanoi:
Ja kuten tuossa sanoit, niin kysymys siitä, voiko liitto päätöstä tehdä miettimättä ToPo:n ja Hongan etuja, on lähinnä retorinen. Nykyinen liitto ei voi.

Totta puhuakseni kysymys oli ironinen pikemminkin kuin retorinen, mutta ilmaisuni taisi jälleen olla epäselvää koska sanoma jäi hämäräksi.

Tavallaan jopa toivoisin, että Honka tuomitaan häviämään kaikki pelit joissa Monte on näytteen annon jälkeen pelannut. Tällöin nimittäin tultaisiiin KPcomissa näkemään ennennäkemättömän raivokas kampanja, jossa perättäisiin Hongalle oikeutta testitulosten viivästymisen takia. Kampanjaa johtaisivat moraalin ja juridiikan suurvisiirit Asiantuntija ja Joensuu.

Tosin hieman ihmetyttää, että tätä kampanjaa ei ole jo laitettu käyntiin, koska Honka on joutunut hyvin tukalaan asemaan Cummingsin korvaajan löytämisessä tällä aikataululla. Tulee jopa mieleen, että tässä on KPcomilaisillakin jonkinlaisia seurakohtaisia anti- ja sympatioita. Asia ei kuitenkaan varmasti ole niin, koska ao. nimimerkit nimenomaisesti painottavat objektiivisuuttaan, ja haluaan hakea ainoastaan moraalinen ratkaisu ikävään tilanteeseen.

Mutta oikeasti tuosta liiton puolueellisuudesta. Minä kun en liittoasioita tavallista riviharrastajaa tarkemmin seuraa, niin tuo epätasapuolisuus on jäänyt huomaamatta. Saisiko tästä jotain konkreettisia esimerkkejä, niin asia voisi valjeta minullekin?
 
Viestejä
150
Vs: Savuna ilmaan

Kälviä sanoi:
Jos säännöissä sanotaan, että pelaaja on edustuskelvoton rikkoessaan doping-sääntöjä, tarkoittaa se sitä, että pelaaja on käryn käydessä edustuskelvoton kyseisen pelin jälkeen. Se onko tätä tarkoitettu, kun sääntöjä on kirjoitettu on eri asia.
Käsittääkseni tämän takia ottelutilanteissa suoritettava doping-kontrolli tapahtuukin siten, että pelisuorituksen jälkeen pelaajan ei sallita ennen testiä poistua valvonnan alta (ts. lähteä yksin pukukopissa käymään tms.), eikä suorittaa nestetankkausta muista kuin testin suorittajan tarjoamista virvokkeista. Täten pyritään näyttämään toteen, että mikäli pelaaja antaa positiivisen näytteen, on kielletty ainesosa ollut hänen elimistössään myös jo testiä edeltävän ottelun aikana.

Kälviä sanoi:
Jos tuomio on, että Honka ja ToPo menettävät pisteet noista otteluista, antaa se mielestäni selvän merkin muille seuroille tehdä protestit omista otteluista. Mihin perustuu ratkaisu, jos ei sääntöihin? Kuinka esim. yleisurheilussa voidaan urheilijan tulokset mitätöidä koko kesältä, vaikka käry on tapahtunut alkukesästä ja käry julkaistaan syksyllä. Miksi urheilijat/ joukkueet asetetaan eri asemaan?

Mielestäni ainoa mahdollisuus on tuomita pelaajille varoitus tai pelikielto (mikä onkaan oikea tuomio sääntöjen mukaan) ja pitää otteluiden lopputulokset voimassa. Muuten touhu voi mennä villiksi.
Eikö sääntöjen mukaan siis nimenomaan pitäisi lopettaa kaikki muu spekulaatio ja tuomita topo ja honka 20-0 hävinneiksi ainakin ne ottelut, joista voidaan toteen näyttää, että joku/jotkut joukkueen pelaajista on pelannut Suomen ADT:n/FIBA:n sääntöjen vastaisessa kemiallisessa koostumuksessa? Touhu menee yhtälailla villiksi myös silloin, jos voidaan mielivaltaisesti päättää olla joitain liiton asettamia toimintasääntöjä ihan vain noudattamatta.

EDIT: PS. Törmäsinpä tällaiseen UTV:n kollaasiin. Liekö Monte ollut ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa tuossa klipin lopussa kun noin pikkuihmisten kimppuun käy. ;) Ihan vitsi vitsinä, mutta väärinkäytettynä kenties hyvinkin epäilyttävää materiaalia - ja julkaistukin näköjään jo useita kuukausia aikaansa edellä. ;)
 
Viestejä
1 436
Vs: Savuna ilmaan

Pyynikin Toivoton sanoi:
On jotenkin riemukasta huomata, että kaikesta moralisoimisesta, jeesustelusta ja käsienvääntelystä huolimatta tämä pössyttelysotku nähdään susirajan takana lähinnä mahdollisuutena nostaa oman joukkueen sarjasijoitusta ja latoa mahdollisimman paljon lannoitetta "tsadilaisten" niskaan. Ei kyllä yllätä. :)
Montakohan sukupolvea menee siihen, että pimeimmissäkin ajatuksissa aletaan nähdä, että ihmisiä ne on kulttuurierot mukaanlukien, jotka elää Afrikassa, Intiassa ja susirajan takana. Ajatuksenjuoksu on kaikilla suht samanlainen ja älykkyys ei ole tai tietämys tai sivistys ei ole asuinpaikasta kiinni. Jos täällä foorumilla joku vaati dopingotteluiden mitätöimistä, niin ei tarkoita sitä, että "susirajalla" ihmiset kaduilla ammuskelevat ilmaan ja vaativat suureen ääneen sitä.
Sarjataulukot perustukoot pelien tuloksiin.
 
Viestejä
19 582
Vs: Savuna ilmaan

Nimimerkki Lautapallo on näköjään taas kerran nähnyt unta minusta ja etenkin siitä, mitä minä olisin muka tänne kirjoitellut.

Ensinnäkään minä en ole ollut vaatimassa Katajan pelejä Honkaa tai Topoa vastaan 0-20 Katajan voitoksi, minkä Lautapallo voikin tarkistaa helposti, jos vain lukemisen lahjojaan käyttää.

Toisekseen en ole ollut vaatimassa kärähtäneille pelaajille enempiä tuomioita, mitä niistä on säädetty.

Kolmanneksi Pyynikin Toivoton on erehtynyt myös siitä, että täällä Susirajalla oltaisiin vaatimassa ottelutuloksien muuttamista. Sellaistakaan ei voi isosti kpcomin kirjoituksista päätellä. Tietysti häntä pelottaa jos näin kävisi.

Moraalin ja juridiikan suurvisiiri-JOE
 
Viestejä
235
Vs: Savuna ilmaan

Fiban säännöistä (joita kai Suomessakin noudatetaan) löytyi seuraava kohta:

If a player has been found to have committed an anti-doping rule violation during an event, the result of the game shall remain valid. However, in such a case, the Player in question shall forfeit any medals and prizes.
lainaus Fiba internal regulations 2006

Koko stoori löytyy oheisesta linkistä:

http://www.fiba.com/downloads/Regulations/Internal_Regulations_2006.pdf

Tämän mukaan ottelujen lopputuloksia ei vaihdeta jälkikäteen. Jos kyseessä olisi ollut mitaliottelu, niin pelaaja olisi joutunut luopumaan mahdollisista mitaleista.
 
Viestejä
7 545
Vs: Savuna ilmaan

A sian tuntija sanoi:
Fiban säännöistä (joita kai Suomessakin noudatetaan) löytyi seuraava kohta:

If a player has been found to have committed an anti-doping rule violation during an event, the result of the game shall remain valid. However, in such a case, the Player in question shall forfeit any medals and prizes.
lainaus Fiba internal regulations 2006

Koko stoori löytyy oheisesta linkistä:

http://www.fiba.com/downloads/Regulations/Internal_Regulations_2006.pdf

Tämän mukaan ottelujen lopputuloksia ei vaihdeta jälkikäteen. Jos kyseessä olisi ollut mitaliottelu, niin pelaaja olisi joutunut luopumaan mahdollisista mitaleista.

tää sama oli esillä gladiatorin toimesta tuolla Team Componenta topicissa ja siihen vastattiin:
Whisky sanoi:
Suomen koripalloliitto noudattaa FIBAn sääntöjä sellaisissa turnauksissa, joissa niitä noudatetaan. Korisliigassa pelataan niillä kilpailusäännöillä, jotka Koripalloliitto on julkistanut.

viimeksi eilen pelin yhteydessä Lanki ilmoitti, että nykysäännöt mahdollistavat tällaisessa tapauksessa pelien tuloksen muuttamisen, mutta se jää kurinpitolautakunnan päätettäväksi, joka kokoontuu perjantaina.
 
Viestejä
235
Vs: Savuna ilmaan

raappa sanoi:
tää sama oli esillä gladiatorin toimesta tuolla Team Componenta topicissa ja siihen vastattiin:
viimeksi eilen pelin yhteydessä Lanki ilmoitti, että nykysäännöt mahdollistavat tällaisessa tapauksessa pelien tuloksen muuttamisen, mutta se jää kurinpitolautakunnan päätettäväksi, joka kokoontuu perjantaina.
Koripalloliiton omista säännöistä lainattua:
9 § Liitto ja seurat sitoutuvat noudattamaan voimassa olevaa Urheilujärjestöjen, Kansainvälisen olympiakomitean ja Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) dopingsäännöstöä sekä Euroopan Neuvoston hyväksymän dopingin vastaisen yleissopimuksen, pohjoismaisen antidopingsopimuksen sekä Suomen allekirjoittamien muiden kansainvälisten antidopingsopimusten mukaisia sääntöjä. Lainaus Suomen Koripalloliiton toimintasäännöt

Tätä silmälläpitäen Lankin lausunto asettuu aika outoon valoon. Ei ole vielä varmaan ehtinyt sisäistää kaikkia sääntöjä, joita liiton toimintaan on säädetty.
 

42

Viestejä
3 378
Vs: Savuna ilmaan

A sian tuntija sanoi:
Tätä silmälläpitäen Lankin lausunto asettuu aika outoon valoon. Ei ole vielä varmaan ehtinyt sisäistää kaikkia sääntöjä, joita liiton toimintaan on säädetty.

Eikös tuossa FIBA:n ja ADT:n säännöstö ole ristiriidassa? Sitten on varmaan jossain kerrottu kumpaa sovelletaan ensisijaisesti. Kuten pelisääntöjen osalta, jos kotimainen ja englanninkielinen teksti ovat ristiriidassa, sovelletaan englanninkielistä. Tai jos ei ole kerrottu, niin perjantain kokous päättää asian. Niin kuin Lanki totesi.
 
Viestejä
407
Vs: Savuna ilmaan

Miltä tuntuisi ratkaisu jossa Hongalta ja Topolta otettaiin voitto pois peleistä Karkilaa ja Katjaa vastaan. Tarvitseeko kuitenkaan voittoa antaa Karkilalle ja Katajalle. Siis voittoprosentti laskisi Hongalla ja Topolla, mutta ei nousisi Karkkilalla eikä Katajalla. Mielestäni ehkä oikeuden mukaisin ratkaisu, kun kyseessä ei suoritusta parantava aineen käyttö.
Ikävin puoli koko tässä tapauksessa oli Pavin kommentit ja ne jos jotkut anteeksi pyynöistä huolimatta mustamaalasivat tätä kaunista, upeaa, mahtavaa lajia Suomessa. Hyi sinua Pavi! Rangaistus liitolta myös Paville laijia luokkaavista kommenteista ja voisi jopa sanoa muiden syyllistämistä.Vähintään sakot Hongalle.
Minulle jäi urheiluruudun pätkästä myös Eeron kommenteista todella ylimielinen kuva, kun nyt meidän tulisi olla todella nöyriä. Eerolle terveisiä, että vähän nöyryyttä myös sinulle.
 
Viestejä
19 582
Vs: Savuna ilmaan

Ottakaapa hyvät kaverit huomioon, että sauhuttelulla voi myös olla suoritusta parantava vaikutus, jos nimittäin on jotain vammoja. Kyseinen huumehan turruttaa ja täten poistaa kiputiloja. Montellakin oli paha polvivamma, joten pössyttely auttoi häntä myös pelisuoritusten osalta ja mahdollisti aikaisemmin kentille paluun.

Tosin kaikkialla aina Lahtea myöten tunnutaan yleisesti tiedettävän Monten jatkuva sauhuttelu. Eikä hän itsekään ole asiaa suuremmin salaillut. Tuosta Fieldsistä ei taida olla ihan niin paljon tietoa.
 
Viestejä
2 147
Vs: Savuna ilmaan

Minulla on jostain jäänyt sellainen mielikuva, että (näissä ADT:n testitapauksissa)saman joukkueen molempien testattavien pitää kärähtää, jotta päädyttäisiin hylkäämään lopputulos ja muuttamaan se 20 - 0 toisen joukkueen hyväksi. Olen koettanut etsiä faktaa aiheesta, mutten ole sellaista löytänyt tai sitten se on vilahtanut silmien ohi. On siis erittäin mahdollista, että mielikuvani on aivan väärä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös