- Viestejä
- 480
Puhutaanpa suoraan.
Tässä joukkueessa - tässä Susijengin versiossa - Lauri Markkasen on pelattava hyökkäyksessä enimmäkseen kolmosen kaaren sisäpuolella. Kaikki Laurin uraa alusta asti seuranneet tietävät, että kaverin suurin heikkous ja akilleen kantapää on tyytyminen pitkien ja vaikeiden kolkkien räiskintään silloin, kun häntä puolustetaan kovaa ja edessä on nopeampia vastustajia.
Ajoittain Markkasen pää on saatu kammettua erilaiseen asentoon niin NBA:ssa kuin Suomi-paidassa, hyvin tuloksin, mutta pohjimmiltaan ja perusluonteeltaan hän on edelleen pelaaja, joka aina mieluummin heittää kaukoheiton kuin lähtee pallon kanssa kohti koria. Tämä ominaisuus on tässä vaiheessa uraa jo pysyvä, ja siksi jokainen järkevä valmentaja tunnustaa ko. asian olemassaolon ja haastaa Lauria aktiivisesti tekemään kentällä asioita eri tavalla. Jotkut pelaajat tarvitsevat tällaista ulkoista motivaattoria astuakseen mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja Markkanen on yksi heistä. Valitettavasti Lassi Tuovista ei valmentajana ole tällaiseen kuvia kumartelemattomaan haastamiseen. Ei ole auktoriteettia, ei uskallusta, ei näkemystä. (Teemu Rannikolla olisi, mutta hänen tiensä päävalmentajaksi on tukossa, sillä Tuovilla on eläkevirka ja Susijengi-veljeskunnassa ei potkuja jaeta.)
Jokainen joukkue MM-kisoissa yrittää tehdä Markkaselle kaksi asiaa, tässä tärkeysjärjestyksessä:
1) Pitää hänet irti pallosta
2) Saada hänet jumiutumaan pallon kanssa kauas korista, edessä nopeampi ja ulottuva puolustaja.
Siksi Suomen on pakko lopettaa pelaaminen suoraan vastustajan syliin pakottamalla Laurille palloa silloin, kun hän on tulossa poispäin korista. Seurauksena on vain vaaraton, staattinen tilanne, jossa Markkasen pitää tehdä jotain, jossa hän ei kerta kaikkiaan ole hyvä - luoda korintekotilanne tyhjästä. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, jolloin Lauri vaistomaisesti palaa mukavuusalueelleen ja pistää palloa ilmaan. Mutta se on tupla tai kuitti -touhua, koska Suomella on kammottavia vaikeuksia saada levypalloja käsiinsä varsinkin silloin, kun Lauri häärää kaukoheittäjänä kaarella. Huonon heittopäivän sattuessa peli on samantien selvä.
Tuovilla olisi käytössään kasapäin keinoja hoitaa Markkanen tilanteisiin, joissa hänellä palloon koskiessaan on jo etu puolellaan. Laurin pallottoman liikkeen pitäisi suuntautua koko ajan kohti koria, aiheuttamaan kaaosta ja heiluttamaan puolustuksen tasapainoa. Kuten joku kirjoitti aiemmin, on koko joukkueen asia pelata niin, että Lauri saa pallon paikkoihin, joissa hän on maailmanluokkaa. Ikävä kyllä 1,5 metriä kaaren takana ei ole tällainen paikka, ei ole koskaan ollut.
Susijengi ei ole Utah Jazz, eikä Markkasen henkilökohtaisilla uratavoitteilla tai ammattilaisroolilla pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, millaista peliä mies MM-kisoissa pelaa.
Tässä joukkueessa - tässä Susijengin versiossa - Lauri Markkasen on pelattava hyökkäyksessä enimmäkseen kolmosen kaaren sisäpuolella. Kaikki Laurin uraa alusta asti seuranneet tietävät, että kaverin suurin heikkous ja akilleen kantapää on tyytyminen pitkien ja vaikeiden kolkkien räiskintään silloin, kun häntä puolustetaan kovaa ja edessä on nopeampia vastustajia.
Ajoittain Markkasen pää on saatu kammettua erilaiseen asentoon niin NBA:ssa kuin Suomi-paidassa, hyvin tuloksin, mutta pohjimmiltaan ja perusluonteeltaan hän on edelleen pelaaja, joka aina mieluummin heittää kaukoheiton kuin lähtee pallon kanssa kohti koria. Tämä ominaisuus on tässä vaiheessa uraa jo pysyvä, ja siksi jokainen järkevä valmentaja tunnustaa ko. asian olemassaolon ja haastaa Lauria aktiivisesti tekemään kentällä asioita eri tavalla. Jotkut pelaajat tarvitsevat tällaista ulkoista motivaattoria astuakseen mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja Markkanen on yksi heistä. Valitettavasti Lassi Tuovista ei valmentajana ole tällaiseen kuvia kumartelemattomaan haastamiseen. Ei ole auktoriteettia, ei uskallusta, ei näkemystä. (Teemu Rannikolla olisi, mutta hänen tiensä päävalmentajaksi on tukossa, sillä Tuovilla on eläkevirka ja Susijengi-veljeskunnassa ei potkuja jaeta.)
Jokainen joukkue MM-kisoissa yrittää tehdä Markkaselle kaksi asiaa, tässä tärkeysjärjestyksessä:
1) Pitää hänet irti pallosta
2) Saada hänet jumiutumaan pallon kanssa kauas korista, edessä nopeampi ja ulottuva puolustaja.
Siksi Suomen on pakko lopettaa pelaaminen suoraan vastustajan syliin pakottamalla Laurille palloa silloin, kun hän on tulossa poispäin korista. Seurauksena on vain vaaraton, staattinen tilanne, jossa Markkasen pitää tehdä jotain, jossa hän ei kerta kaikkiaan ole hyvä - luoda korintekotilanne tyhjästä. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, jolloin Lauri vaistomaisesti palaa mukavuusalueelleen ja pistää palloa ilmaan. Mutta se on tupla tai kuitti -touhua, koska Suomella on kammottavia vaikeuksia saada levypalloja käsiinsä varsinkin silloin, kun Lauri häärää kaukoheittäjänä kaarella. Huonon heittopäivän sattuessa peli on samantien selvä.
Tuovilla olisi käytössään kasapäin keinoja hoitaa Markkanen tilanteisiin, joissa hänellä palloon koskiessaan on jo etu puolellaan. Laurin pallottoman liikkeen pitäisi suuntautua koko ajan kohti koria, aiheuttamaan kaaosta ja heiluttamaan puolustuksen tasapainoa. Kuten joku kirjoitti aiemmin, on koko joukkueen asia pelata niin, että Lauri saa pallon paikkoihin, joissa hän on maailmanluokkaa. Ikävä kyllä 1,5 metriä kaaren takana ei ole tällainen paikka, ei ole koskaan ollut.
Susijengi ei ole Utah Jazz, eikä Markkasen henkilökohtaisilla uratavoitteilla tai ammattilaisroolilla pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, millaista peliä mies MM-kisoissa pelaa.