Susijengin tulevaisuus - miten otetaan seuraava askel?

[42]

4) Erikoista, että neljän vuoden päästä MM-kisoja isännöi rankingin 104. paras joukkue.

Money talks and bullshit walks. Valitettavasti.

 

[Boriz]

Ja FIBAn vasta valittu presidentti Sheikh Saud Ali Al Thani saa varmasti aikaan uusia mielenkiintosia uudistuksia tässä tulevan neljän vuoden aikana, jotka hyödyttävät uuden puheenjohtajan kotimaata ja tulevaa kisaisäntää. Esim. nythän Indonesia ei onnistunut lunastamaan paikkansa tämän vuoden mm-kisoihin karsintojen kautta vaikka olikin yksi isänmaista. Tuskin kuitenkaan on sellaista riskiä, että Qatar ei pääsisi mukaan kisoihin vaikka karsinnan menisi kuinka huonosti. Ja eiköhän FIBA vielä ennen kisoja runno läpi jonkun uuden linjauksen liittyen kansallistettujen pelaajien käyttöön, mikä nimenomaan hyödyttäisi Qataria ja muita vastaavia maita.

 

[kokokenttä]

Ja FIBAn vasta valittu presidentti Sheikh Saud Ali Al Thani saa varmasti aikaan uusia mielenkiintosia uudistuksia tässä tulevan neljän vuoden aikana, jotka hyödyttävät uuden puheenjohtajan kotimaata ja tulevaa kisaisäntää. Esim. nythän Indonesia ei onnistunut lunastamaan paikkansa tämän vuoden mm-kisoihin karsintojen kautta vaikka olikin yksi isänmaista. Tuskin kuitenkaan on sellaista riskiä, että Qatar ei pääsisi mukaan kisoihin vaikka karsinnan menisi kuinka huonosti. Ja eiköhän FIBA vielä ennen kisoja runno läpi jonkun uuden linjauksen liittyen kansallistettujen pelaajien käyttöön, mikä nimenomaan hyödyttäisi Qataria ja muita vastaavia maita.

”Jännityksellä” jo ”odotan” ketkä vanhan liiton laatupelaajat ovatkin yhtäkkiä kokeneet Qatarin uudeksi kotimaakseen. Kyllähän sitä äkkiä korisjengin kokoaa, raha ja mukava ajanvietto lämpöisessä luksusmestassa kelvannee monelle vanhalle eurojyrälle ja NBA-rivijanarille.

 

[matador]

Money talks and bullshit walks. Valitettavasti.

Näin se on ja valitettavaa, että maat saavat rahalla kisapaikkoja. Eiku hetkonen, niinhän mekin saatiin.

 

[Lev Rubin]

Ja FIBAn vasta valittu presidentti Sheikh Saud Ali Al Thani saa varmasti aikaan uusia mielenkiintosia uudistuksia tässä tulevan neljän vuoden aikana, jotka hyödyttävät uuden puheenjohtajan kotimaata ja tulevaa kisaisäntää. Esim. nythän Indonesia ei onnistunut lunastamaan paikkansa tämän vuoden mm-kisoihin karsintojen kautta vaikka olikin yksi isänmaista. Tuskin kuitenkaan on sellaista riskiä, että Qatar ei pääsisi mukaan kisoihin vaikka karsinnan menisi kuinka huonosti. Ja eiköhän FIBA vielä ennen kisoja runno läpi jonkun uuden linjauksen liittyen kansallistettujen pelaajien käyttöön, mikä nimenomaan hyödyttäisi Qataria ja muita vastaavia maita.

Toisaalta FIBA:n kakkosmies, kreikkalainen pääsihteeri Andreas Zaglikis sanoi aikaisemmin tällä viikolla seuraavaa:

"As a rule, the Central Board is clear: one naturalized player per team. This is the No. 1 principle that I do not see changing. And No. 2 -- the criteria for someone to get eligibility is clear: you have a passport, you are eligible. If you had a passport after the age of 16, we have to see if you had significant links with the country. And if you didn't, then you fall under the naturalized category. It's a very difficult rule."

FIBA:ssa ylintä valtaa ja strategista suuntanuolta käyttää kuitenkin presidentti Saud Ali Al Thani, joten epäilemättä tuotakin lausuntoa voidaan sitten lähempänä seuraavia MM-kisoja päivittää. Onhan kyseinen sääntö jo nyt niin vaikea. Tai ehkäpä riittää, että tuota sääntöä aletaan vain tulkitsemaan vähän löyhemmin. Merkitys sanoille merkitykselliset siteet maahan saanevat helpohkosti vähän uudenlaista merkitystä taitavan lakihenkilön kynänkäytöllä. FIBA:n säännöissä taitaa jo nyt olla jonkinlainen klausuuli mahdollisuudesta poikkeuksiin joissain tapauksissa, jos niihin ryhdytään in the best interest of basketball.

Mitä tuo in the best interest of basketball tarkoittaa ja kenelle. Niin sehän on aika mielenkiintoinen kysymys. Itse näen oman sisäisen koripallofanini kuolevan nopeastikin, jos rahan alttarilla sorrutaan naurettavuuksiin. Mutta ehkä laajempi koripallon etu ei itsessäni tulisi paljon menettämään. Toki en varmasti ole ainut samalla tavalla ajatteleva.

 

[Boriz]

Toisaalta FIBA:n kakkosmies, kreikkalainen pääsihteeri Andreas Zaglikis sanoi aikaisemmin tällä viikolla seuraavaa:

"As a rule, the Central Board is clear: one naturalized player per team. This is the No. 1 principle that I do not see changing. And No. 2 -- the criteria for someone to get eligibility is clear: you have a passport, you are eligible. If you had a passport after the age of 16, we have to see if you had significant links with the country. And if you didn't, then you fall under the naturalized category. It's a very difficult rule."

FIBA:ssa ylintä valtaa ja strategista suuntanuolta käyttää kuitenkin presidentti Saud Ali Al Thani, joten epäilemättä tuotakin lausuntoa voidaan sitten lähempänä seuraavia MM-kisoja päivittää. Onhan kyseinen sääntö jo nyt niin vaikea. Tai ehkäpä riittää, että tuota sääntöä aletaan vain tulkitsemaan vähän löyhemmin. Merkitys sanoille merkitykselliset siteet maahan saanevat helpohkosti vähän uudenlaista merkitystä taitavan lakihenkilön kynänkäytöllä. FIBA:n säännöissä taitaa jo nyt olla jonkinlainen klausuuli mahdollisuudesta poikkeuksiin joissain tapauksissa, jos niihin ryhdytään in the best interest of basketball.

Mitä tuo in the best interest of basketball tarkoittaa ja kenelle. Niin sehän on aika mielenkiintoinen kysymys. Itse näen oman sisäisen koripallofanini kuolevan nopeastikin, jos rahan alttarilla sorrutaan naurettavuuksiin. Mutta ehkä laajempi koripallon etu ei itsessäni tulisi paljon menettämään. Toki en varmasti ole ainut samalla tavalla ajatteleva.

Joo hyvä tuore esimerkki tästä "in the best interest of basketballista" on tämä Erc Gordonin siirtyminen Bahaman maajoukkueeseen.

FIBA catch: Gordon plays for the Bahamas in the “interest of basketball”

Eric Gordon will play this summer at the FIBA Basketball World Cup for the national team of the Bahamas after playing for the USA more than a decade ago.

en.as.com

NBA veteran Eric Gordon will play for the Bahamas even though he represented the United States in the 2010 World Cup in Turkey. According to Article 22 of the internal rules of FIBA, he can’t play for another national team. Still, this article can be denied if the player joins the national team whose program is in development and which is in the “best interest of basketball.”

En olisi yllättynyt, jos herrat kabinetissä tulevat soveltamaan tätä yllä olevaa periaatetta, kun Qatarin maajoukkueeseen värvätään nimimiehiä.

 

[mranon78]

Herbert pyysi aikanaan Iisaloa mukaan valmennustiimiinsä maajoukkueeseen Saksaan, muttei tämä ollut mahdollista liigan sääntöjen mukaan. Joskohan susijengissä yhdessä? Gordon Herbert saapui 40 vuotta sitten Kanadasta Hyvinkäälle – siellä hän kohtasi Sarin, mikä muutti hänen elämänsä kulun

 

[Yksinäinen Susi]

Herbert on 64-vuotias. Saksan kanssa teki kaksivuotisen sopimuksen, mikä päättyy tämän kuun loppuun. Voisi tietysti päättää lopettaa nyt huipulta. Ehkä todennäköisempää kuitenkin, että siellä liitto läiskäiseen 4v jatkon Qatariin asti eteen.

Todella, todella paljon saisi tapahtua, että Herbert minään päivänä Susijengiä valmentaisi. Ja vielä kehnommin pitäisi Iisalolla mennä, jotta seuravalmentamisen sijaan pitäisi "maitojunalla" Suomeen palata.

 

[Espoon Nash]

Eurospects.com on päivittänyt ikäkausi rankinginsä ja ihan mielenkiintoisia poimintoja näin suomalaisittain:

2004:
2. Miro Little

2006:
30. Olavi Suutela

2007:
5. Miikka Muurinen

Muurisen ja Littlen viimeaikaiset kisat ovat selvästi nostaneet osakkeita. Littlen edessä ainoastaan viimekauden joukkuekaveri Buzelis. Täällä oli aika moni jo heittämässä Littlea bussin alle alkulohkon pelien jälkeen

Suutelaa olisi voinut omien havaintojen mukaan kuvitella korkeammallekin, vahvat värilasit toki päässä.

Mielestäni tässä listassa on luettavissa toinenkin ihan relevantti pointti, eli se että tämän listan ulkopuolelle jää Abbey eikä juuri muita joille voisi jo nyt ennustaa tulevaisuutta Susijengissä.

Kun Sasu eläköityy muutaman vuoden päästä eikä Lauri osallistu jokaiseen karsintaikkunaan (eikä ehkä Jantunenkaan), olemme pelaajamateriaaliltamme mielestäni heikompia kuin kertaakaan B-divarista nousemisen jälkeen.

 

[Lev Rubin]

Mielestäni tässä listassa on luettavissa toinenkin ihan relevantti pointti, eli se että tämän listan ulkopuolelle jää Abbey eikä juuri muita joille voisi jo nyt ennustaa tulevaisuutta Susijengissä.

Kun Sasu eläköityy muutaman vuoden päästä eikä Lauri osallistu jokaiseen karsintaikkunaan (eikä ehkä Jantunenkaan), olemme pelaajamateriaaliltamme mielestäni heikompia kuin kertaakaan B-divarista nousemisen jälkeen.

En itsekään hypi innosta Suomen pelaajakehityksen tilanteesta, ja tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa. Tilanne ei ole kuitenkaan mielestäni aivan toivoton.

Ikäluokka 2004-syntyneet esimerkiksi on mielestäni laajin ja lahjakkain, mitä Suomessa on todella pitkään aikaan nähty. Sitä edeltävät pari ikäluokkaa eivät kuitenkaan paljoa tuo tarjoamaan, se lienee jo varsin selvää. Vuonna 2002-syntynyt Max Besselink lienee ainut selvä kansainvälisen tason pelaaja noista ikäluokista. Myöskään vuonna 2005-syntyneiden talentti ei ole kovin laaja tai syvä, vaikka pelimiehiä sielläkin joitakin on. Vuonna 2006 syntyneet ovat vielä aika nuoria, mutta itse näkisin tuossa ikäluokassa kuitenkin useammankin mahdollisen Suomen maajoukkuepelaajan.

Seuraavat mielekkäät karsintapelit (ensi kesän lisäksi) taitavat olla vuoden 2027 MM-kisoihin johtavat. Nuo pelit taitavat alkaa loppuvuodesta 2025, jolloin ehkä ainakin osa nykyisistä NCAA-pelaajistamme on jalkautunut Euroopan kentille. Voi toki olla, että joukosta Amzil, Federiko ja Nkamhoua osa kokeilee tuolloin siipiään myös Yhdysvalloissa.

Itse ehkä projektoisin niin, että kv-tason pelaajien määrässä menemme varovaisesti (mielestäni aivan liian varovaisesti) parempaan suuntaan. Ongelmaksi kuitenkin tullee parhaiden pelaajien saaminen Eurooppaan karsintapeleihin. Toki noihin seuraavin MM-kisoihin pääseminen tulisi olemaan vaikeaa parhaillakin pelaajilla. Vuoden 2025 EM-kisoissa olemme isäntämaana siis varmasti, mutta en näe myöskään syytä olla huolissaan seuraavista, vuoden 2029(?) EM-kisoista. Tuonne kuuden vuoden päähän on toki matkaa vielä todella paljon, mutta jos Markkanen on silloin vielä kunnossa, niin näkisin tuon kisajoukkueen jopa Suomen kaikkien aikojen parhaana. Toki kilpakumppanitkin voivat olla silloin parantuneet.

 

[Sorkkarauta]

Herbert on 64-vuotias. Saksan kanssa teki kaksivuotisen sopimuksen, mikä päättyy tämän kuun loppuun. Voisi tietysti päättää lopettaa nyt huipulta. Ehkä todennäköisempää kuitenkin, että siellä liitto läiskäiseen 4v jatkon Qatariin asti eteen.

Todella, todella paljon saisi tapahtua, että Herbert minään päivänä Susijengiä valmentaisi. Ja vielä kehnommin pitäisi Iisalolla mennä, jotta seuravalmentamisen sijaan pitäisi "maitojunalla" Suomeen palata.

Eipä taida kovin moni Mranonin lisäksi uskoa tohon Herbert Suomen päävalmentajaksi haaveeseen, mutta lukemani perusteella en usko että saadaan häntä luovuttamaan asian suhteen. Kiva juttuhan se olisi saada Herbet Suomen maajoukkueeseen kun kyseessä on tällä hetkellä Tuovia parempi valmentaja, mutta vähän realismia olisi hyvä olla.

 

[Espoon Nash]

Pari ajatusta suomalaisesta pelaajakehityksestä ja akatemiatoiminnasta viime vuosilta. Hypoteesini on, että Suomesta tulee lähtökohtaisesti liian vähän pelaajia joilla on edes teoreettinen mahdollisuus ammattilaisuuteen Euroopan huippusarjoissa saati muualla.

HBA-Märskyn voidaan sanoa epäonnistuneen suomalaisten huippujen kasvattajana, jos huipuksi lasketaan aikuisten maajoukkueeseen pääseminen. Mikael Jantusen ja Elias Valtosen tähdittämän 2017-2018 joukkueen jälkeen ainoastaan Miro Littlestä voidaan puhua varmana tulevaisuuden maajoukkuepelaajana. Mikäli huippuna pidetään Korisliiga-tason pelaajaa, kuten ehkä olisi hyväkin pitää, on HBA kuitenkin tuottanut pelaajia varsin paljon. Samaan on kyennyt myös JBA, mielestäni jopa paremmin tuloksin. HBA:n ehkä jo rauennut strategia Suomi -> NCAA-reitistä on saanut täällä paljon kritiikkiä osakseen eikä ehkä syyttä. Se on joka tapauksessa vakiintunut melkeinpä kaikkien tavoitteellisten suomalaisjunioreiden ykkösvaihtoehdoksi, joitain yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Tämä pätee HBA:n lisäksi myös seuroihin, kuten HNMKY, Honka, Drive jne.

Olisi ehkä hyvä ottaa pieni reality check.
1. Jos suomalainen nuori pelaaja päätyy lähtemään NCAA1-tason kouluun, hän ei varmasti tule takaisin huonompana pelaajana kuin lähtiessään.
2. Mikäli hän ei rapakon takana myöskään pärjää, on hyvin vaikea uskoa että hän olisi pärjännyt yhtään sen paremmin Euroopassakaan tai edes Suomessa. Mikä on se saman tasoinen eurooppalainen vastine keskitason tai vielä heikommalle jenkkikoululle kuten Weber Statelle, Troylle, Bradleylle, Augustalle jne, jossa pelaaja voi keskittyä pelkkään korikseen? Ei sellaista välttämättä edes ole.
3. Edes Suomen aikuismaajoukkueen kynnyksellä olevat pelaajat eivät ole niin kovia kilpailijoita, että he kairaisivat itselleen väkisin uran missä vain, edes Korisliigassa.
4. Suomen parhaista jopa 19-vuotiaista pelaajista ylivoimaisesti suurin osa on valmis aikuisten pelien kovuuteen vasta 4-5 vuoden kuluttua. Miksi näin on?

On ymmärrettävä, että hyppy juniorista ja divarista ammattilaiseksi on todella raaka. Missään isossa lajissa Suomessa ei kaikki edes U21-maajoukkueessa tai vastaavassa pelanneet ylipäänsä harrasta koko lajia viiden vuoden päästä eikä varsinkaan pelaa kahdella ylimmällä sarjatasolla. Korisliigassa minuuteille pääseminen tarkoittaa jo useimmiten joko poikkeuksellista lahjakkuutta tai pitkää työntekoa. Ei sellaista yksinkertaisesti Suomessa ole paljoakaan.

Ja nyt oma johtopäätökseni:
Akatemiatoiminta ja ammattilaisuuteen valmistava vaihe Suomessa on paremmalla mallilla kuin ehkä koskaan. Pelaajakehityksen osalta katsomme kuitenkin liikaa tätä viimeistä vaihetta: HBA:ta, OBA:ta, JBA:ta jne. Kaikki ne tekevät hyvää työtä käytettävissä olevalla materiaalilla. Karu tosiasia kuitenkin on, että Suomen maajoukkueeseen tai Euroopan huipputasolle tuskin enää pääsee alle 190cm pitkiä, erinomaisen perustaitotason omaavia ja erittäin urheilullisia pelaajia. Mikäli emme kykene saamaan tällaisia nuoria lajin pariin ja kouluttamaan heitä laadukkaasti jo ikävuodet 10-16, jää akatemiatoiminnalle lähes mahdoton työ tehtäväksi.

 

[yarr123]

Hyvää pohdintaa.

Myös omasta mielestäni akatemiatoiminta vaikuttaa olevan hyvällä mallilla, vaikuutta siltä että näissä jokaisessa ollaan saatu hyviä tuloksia aikaan. Mielestäni olisi hyvä, että vastaavanlaista toimintaa saataisiin myös muualle: esim. Turkuun ja Tampereelle, miksei myös korisliigajoukkueet itse. Olisi esimerkiksi aika siistiä, jos Karhu lähtisi kehittämään pohjanmaalle akatemiatoimintaa.

En tosin tiedä onko aikuisten maajoukkueeseen pääsy hyvä mittari pelaajakehitykselle, koska mitä enemmän tuotat kovia maajoukkue tason pelaajia, sitä vaikeampaa tulevien vuosien muorten pelaajien on murtautua maajoukkueeseen.

Mielestäni parempaa on katsoa, kuten sanoit, korisliigaan siirtyneiden, mutta myös erityisesti kovempiin sarjoihin siirtyneiden määrää. Siinä mielestäni olisi vielä paljon kehittämisen varaa, miten saadaan kehitettyä enemmän pelaajia euroopan kentille. Erityisesti kovimpiin sarjoihin.

NCAA-reittiä on hyväst syystä kritisoitu. Eräässä vastikään julkaistussa Keskelle Keksintöä- jaksossa Huff taisi mainita, että jenkki systeemissä ainoastaan joukkueen huippuihin keskitytään, ja harmaampi massa jää vähemmälle huomiolle. On aivan sama, mitä penkittäminen tekee nuoren uralheitykselle, jos joukkueesta löytyy hitusen tasokkaampi pelaaja. Jos siis jämähdät penkkiveikoksi, urakehitys voi tyssätä siihen, ellet ymmärrä lähteä pois ajoissa (esim. Elias Valtonen tai Edon Maxhuni tulee mieleen, suomen ja kenties Euroopankin mittakaavassa lahjakkaita junnuja, jotka jenkeissä ei kenties nähty suurinakaan talentteina).

Mielestäni NCAA strategia on siinäkin mielessä erikoinen, että peli rapakon takana on hyvin erilista fiba-korikseen verrattuna. Jos tavoitteena on nimenomaan luoda vahvempia pelaajia maajoukkueeseen, luulisi että kannattaa kehittää heitä nimenomaan pelaamaan fiba koripalloa.

Toki on aina pelaajan valinta, minne hän haluaa lähteä, ja itseäni ei kiinnosta kaikenlaisten villemäkäläisten foliohattuteoriat liitosta, joka pakottaa pelaajia yhdysvaltoihin. Olisi kuitenin mielestäni kannattavaa yrittää luoda suhteita ja reittejä enemmän Euroopan kentille. Esim. Latvista ja Ruotsistakin lähdetään usein Euroopan koviin organisaatioihin ja molemmissa maissa pelaajakehitys on ollut hyvällä mallilla viimeiset vuodet.

Ja ainahan NCAA voi olla juuri sopiva paikka kehittyä tietyille pelaajille. Tai jos pelaaja itse haluaa lähteä kokemaan jenkkien pelikulttuuria ja hankkimaan itselleen samalla tutkinnon. Tällä hetkellä vain vaihtoehdot tuntuvat puuttuvan.

 

[Espoon Nash]

NCAA-reittiä on hyväst syystä kritisoitu. Eräässä vastikään julkaistussa Keskelle Keksintöä- jaksossa Huff taisi mainita, että jenkki systeemissä ainoastaan joukkueen huippuihin keskitytään, ja harmaampi massa jää vähemmälle huomiolle.

Totta. En kirjoittanut tätä kovin selkeästi omaan viestiini, mutta pointtinani on myös se että paikkoja jossa JBA:n, HBA:n jne. 3-8 paras pelaaja voi olla joukkueensa syömähampaiden ja parhaiden pelaajien joukossa ei ole kovin montaa. Näitä paikkoja löytyy tällä hetkellä ehkä 1DB:ssä ja suurimman osan absoluuttinen huipputaso riittänee ”vain” Korisliigaan.

Grahamin Drivessa ja OBA:ssa, mielestäni myös HBA:ssa, taidetaan aika avoimesti liputtaa amerikkalaistyylisen pelaajakehityksen puolesta jossa asiat tehdään parhaiden ehdoilla ja muut taistelevat ollakseen joskus parempia kuin nykyiset parhaat. Sopinee erinomaisesti amerikkalaiseen kulttuuriin ja toisaalta myös kilpaurheiluun, etenkin kun massaa löytyy. Suomessa ongelmana on tällä hetkellä huippujen puutteen lisäksi se, että huippujen kanssa kilpailuun kykeneviä ei ole riittävästi.

 

[Beasley]

Suomessa on noita nuorille sopivia akatemioita vain muutamia.
Euroopan seuroista niitä löytynee muutamia kymmeniä ja niillä kaikilla on jo omat perinteiset rekry- ja scoutkanavansa.
Atlantin takana noita yksiköitä on satoja, mikä tekee sinne siirtymisen perin helpoksi.

 

[Lev Rubin]

Hyvää kirjoittelua edellä, kiitos kaikille.

Lienee niin, että suomalainen akatemiatoiminta on tällä hetkellä parhaalla tasollaan. Toisaalta uskon tämän todella siinä vaiheessa, kun näen varsinaisia tuloksia ammattipelaajien isomman määrän muodossa joidenkin vuosien päästä.

Minun mielestä kaikkien on hyvä tiedostaa, että HBA:n jälki ja yleisestikään suomalainen koripallopelaajatuotanto ei ole ollut kovinkaan kaksista viimeisen noin kymmenen vuoden aikana. Ei se sitä ennenkään hyvällä tasolla ollut, mutta nämä viimeiset kymmenen vuotta olemme kuitenkin eläneet miesten maajoukkueen menestysvuosia ja HBA:n mediahypetyksen aikaa, ja tästä huolimatta kansainvälisten pelaajien määrä on junnannut käytännössä täysin paikallaan tai ehkäpä sitten kehittynyt jonkin pienen hitusen.

Tuossa pienessä kehittymisessä on se ongelma maajoukkueemme ja koripallokulttuurimme kannalta, että monessa muussa maassa pelaajien kehittämisen kehitys on ollut nopeampaa ja mielestäni mennyt Suomesta selvästi ohi. Otan nyt Ruotsin tässä erityistarkasteluun, mutta melkein yhtä lailla voisimme katsoa Viron suuntaan. Myös Islanti tuottaa maansa kokoon ja sijaintiin nähden tällä hetkellä varsin varteenotettavia yksilöitä poikapuolella. Norjalaisiakin pelaa isossa roolissa Saksan Bundesliigassa kolme (Frey, Sjolund, Ndow). Suomalaisia yksi (Kivimäki). Mutta Ruotsista siis.

Suomen U16 ja U18 -poikamaajoukkueet ovat sijoittuneet Ruotsia paremmin nuorten EM-tasolla johdonmukaisesti viimeiset noin kaksikymmentä vuotta. Totta kai poikkeuksiakin tähän sääntöön on, mutta keskimäärin asia on näin. Ruotsalaiset ovat jostain syytä toisaalta menestyneet U20 ikävaiheessa suomalaisia paremmin samalla ajanjaksolla, mutta tuota U20 vaiheen menestyksen merkitystä on jossain määrin harhaanjohtavaa katsoa. Tämä siis siksi, että useimpien maiden parhaat pelaajat eivät noissa kisoissa pelaa. Suomella ja Ruotsilla tosin tuo ongelma pätee ehkäpä vähemmän kuin vaikkapa Ranskalla, Saksalla, Italialla yms.

Pääsanoma on kuitenkin selkeä juniorimaajoukkueiden osalta: Suomi on ollut juniorimaajoukkuevaiheessa vuodesta 2005 lähtien Euroopan 15. paras maa, Ruotsi 22. Ja voimasuhteet tosiaan hieman muuttuisivat, jos U20 ikävaihe otettaisiin tuohon mukaan.

Nyt kaikki tietenkin sanovat, että Ruotsihan on pärjännyt todella huonosti aikuismaajoukkueensa osalta. Tämä on tietenkin totta. Ruotsalaiset pelasivat EM-tasolla viimeksi vuonna 2013 ja silloinkin voittivat muistaakseni kisoissa vain yhden pelin. Ruotsalaisten suurin ongelma ei ole kuitenkaan ikinä ollut varsinaisesti pelaajamateriaalissa, vaan parhaiden pelaajien sitouttamisessa maajoukkuetoimintaan mukaan. Myös valmennus on ollut heikkoa, joka on tosin nyt viime aikoina kehittynyt suomalaisjuuria omaavan Mikko Riipisen johdolla.

Aikuismaajoukkueen menestys on ehkäpä suurin yksittäinen tekijä, jonka avulla tunnistamme vahvoja koripallokulttuureita. Sen ei pitäisi olla kuitenkaan ainut tällainen tekijä. Maan kansallisen sarjan taso, kansainvälisiä pelejä pelaavat joukkueet sekä huippusarjoissa ja -joukkueissa pelaavien pelaajien määrät puhuvat myös maan koripallon tasosta. Ruotsin SBL on suurin piirtein saman tasoinen kuin Korisliiga (vaikka lännessä paremmat areenat ja isommat yleisökeskiarvot ovatkin) eivätkä ruotsalaiset joukkueet ole juuri Europelejä viime vuosina pelanneet (vähemmän kuin suomalaiset). Ruotsi kuitenkin päihittää Suomen kirkkaasti laadukkaiden ammattilaispelaajien määrässä. Näin on ollut jo ehkä jonkin aikaa, mutta veikkaan tästä meneillään olevasta kaudesta 2023-24 varsinaista ruotsalaisten esiinmarssia ja suomalaisten tasapaksua taivallusta. Katsotaanpa vaikkapa ensimmäisiä Eurokierroksia suomalaisten ja ruotsalaisten osalta. Ja toki kyseessä on vasta ensimmäiset pelit.

Suomi:

Sasu Salin (Tenerife, ACB/CL): 2p
Elias Valtonen (Manresa, ACB/CL): 0p
Mikael Jantunen (Paris, LNB/EC): 5p ja 7p
Daniel Dolenc (Mazeikiai/LKL): 8p ja 6p
Henri Kantonen (Mazeikiai/LKL): 3p
Aatu Kivimäki (Tubingen/G-BBL): 6p
Severi Kaukiainen (Levice/SKL): 11p
Perttu Blomgren (Helios Suns, SLO/ABA2 ): kausi ei vielä alkanut
Alexander Madsen (VEF Riga, LAT/CL): kausi ei vielä alkanut
Max Besselink (Belfius Mons-Hainautin, BNXT): ei kokoonpanossa
Edon Maxhuni - ei sopimusta
Jacob Grandison - ei sopimusta

Ruotsi:

Ludde Håkanson (Murcia, ACB/CL): 16p
Simon Birgander (Murcia, ACB/CL): 15p
Melwin Pantzar (Bilbao, ACB/CL): 11p
Denzel Andersson (Bilbao, ACB/CL): 8p
Tobias Borg (Andorra, ACB): 4p
Mattias Markusson (Chalon, LNB): 7p ja 7p
Bobi Klintman (Cairns, NBL): 13p ja 14p (mahdollinen NBA-varaus 2024)
Barra Njie (Braunschweig, G-BBL): 18p
Elijah Clarence (VEF Riga, LAT/CL): kausi ei vielä alkanut
Sheriff Drammeh (Brindisi, Lega A): kausi ei vielä alkanut
Jefferey Taylor (Wolves, LKL/EC): ei kokoonpanossa (joukkueen top3 pelaaja viime kaudella)
Felix Edwardsson (Heidelberg, G-BBL): ei kokoonpanossa (en varma sopimuksesta)
Zaba Bangala (Bonn, G-BBL/CL): ei kokoonpanossa (en varma sopimuksesta)
Wilhelm Falk (Murcia, ACB/CL): ei kokoonpanossa (en varma sopimuksesta)

Kokeneemmista pelaajista Euroliiga-joukkue Alba Berliinin Marcus Erikksson kärsii vieläkin loukkaantumisesta. Andorran Czerapowicz taitaa myös olla loukkaantunut. Muutenhan listan pelaajat ovat kaikki nuoria, Tayloria lukuunottamatta tietysti. Ruotsilla on myös useita pelaajia Espanjan Leb Orossa sekä muita Euroopan sarjoissa pelaavia, joita en tähän nyt listannut. Heillä tulee olemaan myös NCAA:ssa erittäin vahva edustus ensi kaudella. Suomellakin tilanne on siellä mielestäni ihan ok, mutta ei kuitenkaan niin hyvä kuin Ruotsilla, jolla saattaa olla kaksikin NBA-varausta ensi kesän draftissa (Klintman ja Cadeau).

Oma mielipiteeni on, että suomalainen koripallovalmennus niin seura-, akatemia-, kuin maajoukkuetasollakin on surkea tuottamaan hyviä, tehokkaita ja luovia hyökkäyspään pelaajia. Suomalaiset ovat hyviä roolipelaajia, joukkuepelaajia emmekä puolustussuuntaan aivan toivottomia. Mutta on kyllä mielestäni uskomatonta, että Euroopassa pelaavien ammattipelaajiemme taso ja määrä vaikuttaisi tällä hetkellä olevan lähempänä Norjaa kuin Ruotsia - maita joiden nuorisomaajoukkueet olemme tosiaan johdonmukaisesti viimeiset vuodet päihittäneet. Roolipelaaja on myös aina helpompi korvata oman seuran kasvatilla kuin oikeasti joukkueen menestyksen kannalta tärkeän pelaajan.

Jos itse saisin päättää, niin tarkastelisin kriittisesti ja kiirenvilkkaa suomalaisen pelitavan mielekkyyttä, etenkin nuorisomaajoukkueissa. Onko kaikesta taktisesta ja filosofisesta valmennusosaamisesta mitään hyötyä, kun ammattipelaajia tuntuu tulevan jatkuvasti niin vähän? Onko kehutun valmennuskoulutuksen painopisteet siellä, missä niiden pitäisi olevan? Osaavatko suomalaiset valmentajat ja seurat kehittää yksilöitä? Ja tietenkin Suomen pelaajamäärät ovat pieniä, mutta ovat ne kuitenkin huomattavasti isommat kuin Norjassa (tässä hieman provosoin).

Justice Grahamin tempauksista en tiedä muuta, kuin mitä olen mediasta lukenut. Hänen toimintatapansa saisivat varmasti kehittyä. Silti, hänen joukkueensa edustavat minulle ainoaa valonpilkahdusta valmennuksen, asenteen, vaatimustason - pelaajien kehittämisen suhteen - suomalaisessa koripallossa tällä hetkellä. Itse näkisin hänet mieluummin pitämässä Koripalloliiton valmennuskoulutuksia, kuin nykyiset liiton ummehtuneeseessa ilmapiiriissä ja kuvitellussa erinomaisuudessa kyllästyneet osaajat. Totuuden nimissä todettakoon, että Jyväskylän suunnalta olen näkevinäni myös auringonnousun ensi säteitä. HBA isoine valmentajanimineen ja maailmanluokan resursseineen on taas ollut vuodesta toiseen pettymys isolla Peellä.

 

[Salt Lake City Sauna Club]

Hyvää kirjoittelua edellä, kiitos kaikille.

Lienee niin, että suomalainen akatemiatoiminta on tällä hetkellä parhaalla tasollaan. Toisaalta uskon tämän todella siinä vaiheessa, kun näen varsinaisia tuloksia ammattipelaajien isomman määrän muodossa joidenkin vuosien päästä.

Minun mielestä kaikkien on hyvä tiedostaa, että HBA:n jälki ja yleisestikään suomalainen koripallopelaajatuotanto ei ole ollut kovinkaan kaksista viimeisen noin kymmenen vuoden aikana. Ei se sitä ennenkään hyvällä tasolla ollut, mutta nämä viimeiset kymmenen vuotta olemme kuitenkin eläneet miesten maajoukkueen menestysvuosia ja HBA:n mediahypetyksen aikaa, ja tästä huolimatta kansainvälisten pelaajien määrä on junnannut käytännössä täysin paikallaan tai ehkäpä sitten kehittynyt jonkin pienen hitusen.

Tuossa pienessä kehittymisessä on se ongelma maajoukkueemme ja koripallokulttuurimme kannalta, että monessa muussa maassa pelaajien kehittämisen kehitys on ollut nopeampaa ja mielestäni mennyt Suomesta selvästi ohi. Otan nyt Ruotsin tässä erityistarkasteluun, mutta melkein yhtä lailla voisimme katsoa Viron suuntaan. Myös Islanti tuottaa maansa kokoon ja sijaintiin nähden tällä hetkellä varsin varteenotettavia yksilöitä poikapuolella. Norjalaisiakin pelaa isossa roolissa Saksan Bundesliigassa kolme (Frey, Sjolund, Ndow). Suomalaisia yksi (Kivimäki). Mutta Ruotsista siis.

Suomen U16 ja U18 -poikamaajoukkueet ovat sijoittuneet Ruotsia paremmin nuorten EM-tasolla johdonmukaisesti viimeiset noin kaksikymmentä vuotta. Totta kai poikkeuksiakin tähän sääntöön on, mutta keskimäärin asia on näin. Ruotsalaiset ovat jostain syytä toisaalta menestyneet U20 ikävaiheessa suomalaisia paremmin samalla ajanjaksolla, mutta tuota U20 vaiheen menestyksen merkitystä on jossain määrin harhaanjohtavaa katsoa. Tämä siis siksi, että useimpien maiden parhaat pelaajat eivät noissa kisoissa pelaa. Suomella ja Ruotsilla tosin tuo ongelma pätee ehkäpä vähemmän kuin vaikkapa Ranskalla, Saksalla, Italialla yms.

Pääsanoma on kuitenkin selkeä juniorimaajoukkueiden osalta: Suomi on ollut juniorimaajoukkuevaiheessa vuodesta 2005 lähtien Euroopan 15. paras maa, Ruotsi 22. Ja voimasuhteet tosiaan hieman muuttuisivat, jos U20 ikävaihe otettaisiin tuohon mukaan.

Nyt kaikki tietenkin sanovat, että Ruotsihan on pärjännyt todella huonosti aikuismaajoukkueensa osalta. Tämä on tietenkin totta. Ruotsalaiset pelasivat EM-tasolla viimeksi vuonna 2013 ja silloinkin voittivat muistaakseni kisoissa vain yhden pelin. Ruotsalaisten suurin ongelma ei ole kuitenkaan ikinä ollut varsinaisesti pelaajamateriaalissa, vaan parhaiden pelaajien sitouttamisessa maajoukkuetoimintaan mukaan. Myös valmennus on ollut heikkoa, joka on tosin nyt viime aikoina kehittynyt suomalaisjuuria omaavan Mikko Riipisen johdolla.

Aikuismaajoukkueen menestys on ehkäpä suurin yksittäinen tekijä, jonka avulla tunnistamme vahvoja koripallokulttuureita. Sen ei pitäisi olla kuitenkaan ainut tällainen tekijä. Maan kansallisen sarjan taso, kansainvälisiä pelejä pelaavat joukkueet sekä huippusarjoissa ja -joukkueissa pelaavien pelaajien määrät puhuvat myös maan koripallon tasosta. Ruotsin SBL on suurin piirtein saman tasoinen kuin Korisliiga (vaikka lännessä paremmat areenat ja isommat yleisökeskiarvot ovatkin) eivätkä ruotsalaiset joukkueet ole juuri Europelejä viime vuosina pelanneet (vähemmän kuin suomalaiset). Ruotsi kuitenkin päihittää Suomen kirkkaasti laadukkaiden ammattilaispelaajien määrässä. Näin on ollut jo ehkä jonkin aikaa, mutta veikkaan tästä meneillään olevasta kaudesta 2023-24 varsinaista ruotsalaisten esiinmarssia ja suomalaisten tasapaksua taivallusta. Katsotaanpa vaikkapa ensimmäisiä Eurokierroksia suomalaisten ja ruotsalaisten osalta. Ja toki kyseessä on vasta ensimmäiset pelit.

Suomi:

Sasu Salin (Tenerife, ACB/CL): 2p
Elias Valtonen (Manresa, ACB/CL): 0p
Mikael Jantunen (Paris, LNB/EC): 5p ja 7p
Daniel Dolenc (Mazeikiai/LKL): 8p ja 6p
Henri Kantonen (Mazeikiai/LKL): 3p
Aatu Kivimäki (Tubingen/G-BBL): 6p
Severi Kaukiainen (Levice/SKL): 11p
Perttu Blomgren (Helios Suns, SLO/ABA2 ): kausi ei vielä alkanut
Alexander Madsen (VEF Riga, LAT/CL): kausi ei vielä alkanut
Max Besselink (Belfius Mons-Hainautin, BNXT): ei kokoonpanossa
Edon Maxhuni - ei sopimusta
Jacob Grandison - ei sopimusta

Ruotsi:

Ludde Håkanson (Murcia, ACB/CL): 16p
Simon Birgander (Murcia, ACB/CL): 15p
Melwin Pantzar (Bilbao, ACB/CL): 11p
Denzel Andersson (Bilbao, ACB/CL): 8p
Tobias Borg (Andorra, ACB): 4p
Mattias Markusson (Chalon, LNB): 7p ja 7p
Bobi Klintman (Cairns, NBL): 13p ja 14p (mahdollinen NBA-varaus 2024)
Barra Njie (Braunschweig, G-BBL): 18p
Elijah Clarence (VEF Riga, LAT/CL): kausi ei vielä alkanut
Sheriff Drammeh (Brindisi, Lega A): kausi ei vielä alkanut
Jefferey Taylor (Wolves, LKL/EC): ei kokoonpanossa (joukkueen top3 pelaaja viime kaudella)
Felix Edwardsson (Heidelberg, G-BBL): ei kokoonpanossa (en varma sopimuksesta)
Zaba Bangala (Bonn, G-BBL/CL): ei kokoonpanossa (en varma sopimuksesta)
Wilhelm Falk (Murcia, ACB/CL): ei kokoonpanossa (en varma sopimuksesta)

Kokeneemmista pelaajista Euroliiga-joukkue Alba Berliinin Marcus Erikksson kärsii vieläkin loukkaantumisesta. Andorran Czerapowicz taitaa myös olla loukkaantunut. Muutenhan listan pelaajat ovat kaikki nuoria, Tayloria lukuunottamatta tietysti. Ruotsilla on myös useita pelaajia Espanjan Leb Orossa sekä muita Euroopan sarjoissa pelaavia, joita en tähän nyt listannut. Heillä tulee olemaan myös NCAA:ssa erittäin vahva edustus ensi kaudella. Suomellakin tilanne on siellä mielestäni ihan ok, mutta ei kuitenkaan niin hyvä kuin Ruotsilla, jolla saattaa olla kaksikin NBA-varausta ensi kesän draftissa (Klintman ja Cadeau).

Oma mielipiteeni on, että suomalainen koripallovalmennus niin seura-, akatemia-, kuin maajoukkuetasollakin on surkea tuottamaan hyviä, tehokkaita ja luovia hyökkäyspään pelaajia. Suomalaiset ovat hyviä roolipelaajia, joukkuepelaajia emmekä puolustussuuntaan aivan toivottomia. Mutta on kyllä mielestäni uskomatonta, että Euroopassa pelaavien ammattipelaajiemme taso ja määrä vaikuttaisi tällä hetkellä olevan lähempänä Norjaa kuin Ruotsia - maita joiden nuorisomaajoukkueet olemme tosiaan johdonmukaisesti viimeiset vuodet päihittäneet. Roolipelaaja on myös aina helpompi korvata oman seuran kasvatilla kuin oikeasti joukkueen menestyksen kannalta tärkeän pelaajan.

Jos itse saisin päättää, niin tarkastelisin kriittisesti ja kiirenvilkkaa suomalaisen pelitavan mielekkyyttä, etenkin nuorisomaajoukkueissa. Onko kaikesta taktisesta ja filosofisesta valmennusosaamisesta mitään hyötyä, kun ammattipelaajia tuntuu tulevan jatkuvasti niin vähän? Onko kehutun valmennuskoulutuksen painopisteet siellä, missä niiden pitäisi olevan? Osaavatko suomalaiset valmentajat ja seurat kehittää yksilöitä? Ja tietenkin Suomen pelaajamäärät ovat pieniä, mutta ovat ne kuitenkin huomattavasti isommat kuin Norjassa (tässä hieman provosoin).

Justice Grahamin tempauksista en tiedä muuta, kuin mitä olen mediasta lukenut. Hänen toimintatapansa saisivat varmasti kehittyä. Silti, hänen joukkueensa edustavat minulle ainoaa valonpilkahdusta valmennuksen, asenteen, vaatimustason - pelaajien kehittämisen suhteen - suomalaisessa koripallossa tällä hetkellä. Itse näkisin hänet mieluummin pitämässä Koripalloliiton valmennuskoulutuksia, kuin nykyiset liiton ummehtuneeseessa ilmapiiriissä ja kuvitellussa erinomaisuudessa kyllästyneet osaajat. Totuuden nimissä todettakoon, että Jyväskylän suunnalta olen näkevinäni myös auringonnousun ensi säteitä. HBA isoine valmentajanimineen ja maailmanluokan resursseineen on taas ollut vuodesta toiseen pettymys isolla Peellä.

Erinomainen kirjoitus. Toivottavasti tämä herättää jonkun myös siellä kampaviineripöydissä.

Itse muistan vielä hyvin ne ajat, kun yhtenä suomalaisen koripallon suurimmista ongelmista pidettiin (ainakin itseään pyörittävän keskusorganisaation liepeillä) sitä, että valmentajille ei ollut tarjolla selkeitä, varhain käynnistyviä urapolkuja ja/tai ammattitason ansaintamahdollisuuksia lajin parissa. Jopa korkeimmalla sarjatasolla penkin päähän päädyttiin kuka mitenkin - pelaajauran jatkoksi, oheistoimintana seuran tee-se-itse -miehen hommien lisäksi, seniorikansalaisena eläkepäivien ratoksi. Välillä ulkomailtakin tuli joku turisti heiluttamaan käsiään ja kiroilemaan tuomareille kielillä, joita ei opetettu peruskoulussa.

Mutta vähitellen asiat muuttuivat. Meille syntyi uusi, ammattilaisuuteen tähtäävä, entistä ryppyotsaisempi valmentajasukupolvi, joka tottui jo melko nuorena ajattelemaan ennen kaikkea omaa uraa. Sitä pystyi halutessaan edistämään jo juniorisarjoissa, ja yhtenä keinona oli valmentajan oman "brändin" ja pelitavan nostaminen lahjakkuuksiin tukeutumisen ohi (osin myös pakon edessä, koska oikeasti kovatasoisia junnuja on Suomessa hyvin vähän). Fläppitaulut paukkuivat sivurajoilla, kun ankara askelmerkkikoripallo nosti päätään ja Euroopan kentät siintivät nuorten strategianerojen haaveissa. Tutkintoja suoritettiin ja teoriaosaaminen nousi raketin lailla.

Ja nyt ollaan sitten päädytty tilanteeseen, jossa suomalainen ammattivalmentaja ulkomailla ei ole enää haave, vaan aivan normaali, arkinen asiantila. Ainakin joku on siis saavuttanut tavoitteensa. Valmentamisesta voi tehdä itselleen ammatin, enää ei olla tuomittuja puurtamaan rakkaudesta lajiin hienhajuisissa jumppasaleissa.

Mutta miten pärjää suomalainen pelaajatuotanto, jonka pitäisi kuitenkin olla tiiviisti kytköksissä valmentamiseen? Kuten Lev Rubin yllä ansiokkaasti osoitti, ei kovin hyvin. Suomesta on tullut pelokkaiden roolipelaajien maa. He tekevät silmää räpäyttämättä sen mitä joukkue pyytää, mutta eivät osaa tehdä sitä, mitä joukkue ei keksi pyytää. Juniorisarjoissa tätä puuttuvaa luovuutta ei tarvita, koska kyse on siellä entistä enemmän valmentajien välisestä shakkimatsista, ja liigassa aloitekyky ja henkilökohtainen taito taas ostetaan ulkomailta.

Mutta arvokisoissa ei pärjätä valmentajatutkinnoilla, ja ulkomaanapujakaan ei kehtaa määräänsä enempää maajoukkueen rosteriin hankkia. Uusi tulokas voi hetken pärjätä yllätysmomentilla ja taktisilla kikkailuilla (joista takavuosien susikoripallo on mitä puhtain esimerkki), mutta se tie on äkkiä kuljettu. Siitä eteenpäin tarvitaan lahjakkaita, rohkeita, röyhkeitä ja ovelia pelaajia, joille luovuus on normaali osa koripalloa.

Mistä me saamme näitä pelaajia? Missä vaiheessa uraansa he saavat teroittaa kynsiään, kun juoniorijoukkueen pelitapa on jäykkä kuin rautakanki, NCAA:ssa kohtalona on seisoa kulmassa ja ammattilaisena omaksutaan heti näkymättömän yleismies Jantusen rooli?

 

[koris.com]

Tuo luovuuden puute on lienee suomalaisessa palloilussa aika yleistä. On kyseessä sitten koris, futis, lätkä tai lentis. Tietysti on poikkeuksia, kuten Rannikko, Litmanen tai S. Koivu (lentiksestä en osaa sanoa). Yleismies jantusia kyllä riittää, toisaalta se osasto Suomella on puolestaan perinteisesti ollut aika hyvä.

 

[Espoon Nash]

Fläppitaulut paukkuivat sivurajoilla, kun ankara askelmerkkikoripallo nosti päätään ja Euroopan kentät siintivät nuorten strategianerojen haaveissa. Tutkintoja suoritettiin ja teoriaosaaminen nousi raketin lailla.

Olet varmaan osittain oikeassa, mutta ”askelmerkkikoripallosta” puhuminen saa minut aina voimaan pahoin. KAIKKI huippukoripallo NBA:n ulkopuolella on hyvin taktista ja erittäin tarkasti roolitettua. Baltiassa ja Balkanilla juostaan todella monimutkaisiakin kuvioita, siirtymähyökkäyksiin ja -puolustuksiin on sovitut sheemat ja puolustaminen on ankaran kurinalaista. Espanjassakin, jossa pelaaminen perustuu useimmiten vain yhteisesti sovittuihin entryihin ja tiettyihin actioneihin, on pelaajille koko ajan selvää mitkä 2-4 optiota heillä on käytettävissä systeemissään kunakin hetkenä riippuen siitä missä pallo on, millaisia valintoja vastustaja tekee ja millaisia päätöksiä muut omat pelaajat tekevät. Kaikissa näissä maissa parhaat pelaajat kasvatetaan luonnollisesti pelaamaan tällä huipputasolla. Se tarkoittaa todella korkeaa henkilökohtaista taitotasoa osana kollektiivia. Nämä eivät ole mitenkään toisensa poissulkevia asioita. Joukkueurheilussa ei oikeastaan edes ole yksilösuorituksia — yhden pelaajan 1v1 esim. laidalta edellyttää sitä, että muut pelaajat tekevät hänelle tilaa ja aikaa sovitusti. Valmentajien kouluttautuminen on tuskin huono asia.

Ruotsissa ja Norjassa tehdään selkeästi jotain oikein. Itse ainakin koen niin, että muissa Pohjoismaissa lasten ja nuorten kilpailullisuus on paljon korkeammalla tasolla kuin Suomessa. On liikuntaa ja on urheilua. Valmentajat miettivät miten joukkueen pelaaminen tulisi rakentaa ja miten pelitapa kehittää pelaajia parhaiten ja pelaajien tehtävä on keskittyä voittamaan jokainen tilanne, jokainen 1v1, jokainen ottelu jne.

Osittain voisi jopa kyynisesti sanoa, että tuntuu siltä kuin Suomessa olisi vähän pelaajia joilla fyysiset ominaisuudet riittävät pelaamaan Euroopan korkeimmalla tasolla, mutta vielä vähemmän pelaajia jotka ihan oikeasti haluavat sitä ja ovat valmiita siihen mitä se vaatii.

 

[gallup1]

Kai meiltä yksi "poliisi" voisi sentään löytyä siltä varalta, että Markkasta ainoana tähtenä rusikoidaan?