Mielenkiintoinen kysymys, johon ei ole ihan helppo vastata.
Jalkapallo ja koripallo ovat molemmat invaasiopelejä, joissa on luonnollisia yhteneväisyyksiä, mutta myös erittäin merkittäviä eroja. Nämä erot korostuvat erityisesti maajoukkuetasolla, jossa maaotteluikkunaan valmistautuminen voidaan karkeasti jakaa kahteen kysymykseen a) ketkä pelaavat ja b) miten pelataan. Nämä kaksi kysymystä voidaan ratkaista kahdessa eri järjestyksessä: joko ensin päätetään kokoonpano ja sitten mietitään, miten niillä kavereilla pelataan, tai sitten päätetään ensin pelitapa ja valitaan sitten siihen sopivimmat yksilöt molskille.
Näkisin, että koripallossa lähestymistapa on pääasiallisesti ensimmäinen. Suhteessa jalkapalloon koripallo ns. vahvimman lenkin laji, eli joukkueen suoritustaso riippuu hyvin paljon joukkueen parhaan yksilön (tai parhaiden yksilöiden) suorituksista. Näin ollen on hyvin suoraviivaista rakentaa joukkue parhaista yksilöistä (pl. kaikkein mädimmät omenat tai pelaajat, jotka ovat onnistuneet riitautumaan päävalmentajan kanssa) ja katsoa sitten, miten heistä saadaan parhaat tehot irti.
Jalkapalloa voidaan pitää ns. heikoimman lenkin lajina, jossa hyvällä yksilöllä ei tee (juuri) mitään niin kauan kuin paketti vuotaa jostain toisaalta. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkuetta ei ole perusteltua koostaa sokeasti "parhaista pelaajista", vaan valitulla pelitavalla ja ryhmityksellä sekä pelaajien yhteensopivuudella on merkittävästi suurempi merkitys joukkueen kokoamisessa. Tämän lisäksi jalkapallossa kenttä on iso eikä joukkueiden pelaamista ole sidottu samalla tavalla aikaan kuin koripallossa. Jalkapallojoukkueilla on siten paljon enemmän taktisia vapauksia pelitavan, ryhmityksen ja kokoonpanojen suhteen. Hieman yksinkertaistaen koripallossa on pakko mennä hyökkäyspäähän kahdeksassa sekunnissa ja heittää 24 sekunnissa, mikä rajaa pois paljon vaihtoehtoja, joissa esimerkiksi passiivisemmalla pelitavalla voitaisiin tasata puntteja kovempaa vastustajaa vastaan.
Käytännössä tämä lajien välinen ero näkyy parhaiten maaotteluiden yhteydessä käydystä keskustelusta: jalkapallossa ryhmitykseen ja kokoonpanoon liittyvä jossittelu ja spekulointi on jatkuvaa, eivätkä keskustelijat tyypillisesti löydä yhteistä säveltä siitä, keiden pitäisi aloituksessa pelata ja missä ryhmityksessä. Koriksessa maajoukkueen kokoonpanoon liittyvä keskustelu on hyvin tiivistä: ensin otetaan parhaat käytettävissä olevat pelaajat kokoonpanoon ja sitten foorumistit saavat tapella siitä, kenen olisi pitänyt olla se 12. pelaaja penkin päässä. Jonkinlaista jossittelua syntyy aloitukseen valittavasta viisikosta, mutta koripallossa pelaajavaihtojakaan ei ole rajoitettu jalkapallon tapaan, mikä puolestaan laskee aloittaja-statuksen merkitystä huomattavasti. Varsinkin jos kuudentena pelaajana kentälle tuleva kaveri on mukana viisikossa, jolla ottelu ratkaistaan viime sekunneilla.
En siis usko, että tuollaisesta tilastoanalyysistä olisi ratkaisevaa hyötyä esimerkiksi Suomen koripallomaajoukkueen kokoonpanoa määriteltäessä.
Pelitapa-analyysissä jalkapallo ja koripallo eroavat toisistaan merkittävästi käytettävissä olevan datan suhteen. Jalkapallon maalintekoyritysten suhteellinen vähyys ja iso kenttä näkyvät siinä, että tilastoanalyyseissa jalkapalloa tutkitaan pääasiassa ei-maalintekoyritysten (syötöt, kuljetukset jne.) ja pelitapahtumien sijaintien kautta. Ottelutapahtumien ja joukkueen kehityksen kuvaaminen on siis todella monimutkainen ja mielenkiintoinen tehtävä, jossa koetetaan jotenkin selittää, mistä liikkeistä hyvät ja huonot tilanteet olivat seurausta, ja toisaalta mitata, oliko niitä hyviä juttuja enemmän vai vähemmän kuin aiemmin. Erikoistilanteet ovat sitten oma selkeä erikoistapauksensa, mutta niitä tulee futiksessa valitettavan vähän.
Koripallossa joukkueilla on noin sata pallonhallintaa per peli ja näistä pallonhallinnoista valtaosa päättyy korintekoyritykseen. Koripalloa voidaankin tarkastella suoraan heittopaikkojen laadun ja heittoprosenttien kautta -- ratkaisevaa ei ole, montako syöttöä joukkue antoi ennen puolta kenttää. Hyökkäyksen ja puolustuksen onnistumista voidaan mitata esimerkiksi points per possession -hengessä ja tarjolla on lukuisia datantarjoajia, jotka pilkkovat pallonhallinnat eri tyyppeihin ja kertovat, kuinka paljon PPP:tä joukkue sai esim. palloskriinitilanteista tai spot up -heitoista. Nämä luvut ovat kuitenkin vain osatotuus, koska ilman videota ne eivät kerro sitä, että pelikirjassa palloskriinien tarkoituksena oli vain rikkoa puolustus ja synnyttää se tilanne, josta se onnistunut spot up -heitto otettiin. Vaikea siis kuvitella, että videota muutenkin yötä päivää tuijottava valmennusjohto hirveästi hyötyisi tilastoviisastelusta, jonka lopputuloksena kerrotaan, että kannattaa ottaa donkkeja ja vapaita kolmosia, koska niistä tulee eniten PPP:tä.
Omasta mielestäni paras tapa kuvata koripallojoukkueen hyvyyttä ja pelitapaa on tutkia joukkueen hyökkäyksen ja puolustuksen tehokkuutta ("montako pistettä per 100 pallonhallintaa") yhdessä ottelutempon ja Dean Oliverin "neljän tekijän" kanssa. Maajoukkueen otteluista voisi hyvinkin koostaa jonkinlaisen pitkittäistutkimuksen, joka tarkastelisi noiden muuttujien ja joukkueen menestyksen kehitystä viime vuosina. Tuossa tutkimuksessa todennäköisesti ensimmäisenä nousisi esiin muuttuja "oliko Markkanen mukana", mutta olisikin varmasti hyvin mielenkiintoista nähdä, miten maajoukkue on pystynyt kompensoimaan isoimman tähtensä poissaoloa.
TL;DR: "Joo, kyllähän jotain vastaavaa voisi tehdä myös koripallomaajoukkueen pelaamista otteluista, mutta se olisi sitten hieman eri tyyppistä hommaa."
P.S. Jos jollakulla olisi kiinnostusta (ja budjettia) tuollainen tutkimus teettää, allekirjoittanut on melko helppo löytää.
www.sss.fi
yle.fi
