vapaamuurari sanoi:Tämän päivän 30 vuotiaat ammattiurheilijat ovat vitsi suhteessa tuleviin urheilijoihin, aivan kuten ne 70-luvun ovat nykyään.
vapaamuurari sanoi:Kilpailu on kovempaa mutta aivan toisella tasolla tämän päivän nuoret urhelijat tuollaisiin pilkevaaroihin yms. verrattuna. 70-luvun pääsarjoissa pelaaminen ei missään lajissa kummoista harjoittelua vaatinut. Puhutaan eri asiasta, Markkanen on maajoukkueessa hyvä esimerkki nuoresta pelaajasta joka kykenee myös fyysisesti pelaamaan kansainvälisellä tasolla. NBA on toinen juttu, mutta ei EM-kisoissa mitään NBA tasoa vaadita. Markkaset, Mbappet yms. ovat nuorina pelaajina jo tärkeimmät pelaajat. Tästä on kyse, ei joukkueeseen hikisesti mahtumisesta vaan heti avainpelaajiksi nousemisesta. Valmentajat edelleen jarruttelee ja yrittää löytää pehmeämpiä malleja superlahjakkuuksille. Hyvin monet epäilee voiko noin nuoret ottaa ratkaisevan vastuun täysin suotta. Asiassa on myös puhdas logiikka, kokeneen pelaajan tie on väistämättä alaspäin. Ihan selvää että kokeneemmat urheilijat pelkäävät pelipaikkojensa puolesta. En ole lapsia miesten korismaajoukkueeseen ehdottanutkaan koska fyysinen kasvu ei ainakaan vielä ole sillä tasolla.
12-vuotiaan vapaaottelun suurlupauksen kerrotaan harjoittelevan kolme tuntia päivässä kuudesti viikossa. Treenirytmi on ollut sama päiväkoti-ikäisestä saakka.
Tämä ote tämän päivän lehdistä, jossa siis kyseinen 12 vuotias tyttö kuristi 24 vuotiaan vastustajansa tajuttomaksi vapaaottelussa. Yhä nuorempaa ja valmiimpaa urheilijaa tulee jo hyvin nuorena joka lajissa ja se on selvää koska esimerkissäkin on harjoittelumääriä jo kohtalainen määrä tuossa iässä. Vieläkin suurempia harjoitusmääriä pieniltä lapsilta löytyy tämän päivän urheilussa. He ovat aivan toisessa asemassa luonnollisesti tasoltaan. On aivan selvää ettei kyseinen 12 vuotias voi vielä otella ketä tahansa vastaan, mutta hän voittaa jo 12 vuotiaana monia aikuisurheilijoita. Ammattiurheilusta tulee yhä kovempaa, sen ammattimainen harjoittelu on aloitettava huomattavan aikaisin. Tämän päivän 30 vuotiaat ammattiurheilijat ovat vitsi suhteessa tuleviin urheilijoihin, aivan kuten ne 70-luvun ovat nykyään.
Kannattaako maajoukkueeseen valita parhaat pelaajat (eli ne jotka ovat pelipaikan ansainneet)? Pitäisikö sinne valita laskelmoidusti ne pelaajat, jotka sinne tarvitaan? Esimerkiksi Koponen ja Rannikko ovat minun mielestä samankaltaisia (pallollisia) pelaajia. Kannattaako heitä peluuttaa samaan aikaan kentällä? Onko heistä kumpikaan sopiva rooliin ns. "energinen penkkipelaaja"? Toisaalta kannattaisiko peluuttaa samanaikaisesti esimerkiksi kahta Sasu Salinia? Kuinka tärkeää on pelaajia valittaessa roolitus ja pelipaikat?Susijengi-fani sanoi:....Eli eiköhän tehdä valinnat maajoukkueeseen vielä sen mukaan ketkä ovat parhaita (ja saatavilla), ei sen mukaan ketkä ovat nuorimpia tai vanhimpia. Puhutaan kuitenkin arvokisoista seuraavien kolmen vuoden ikkunassa....
KeegoMesh sanoi:Kannattaako maajoukkueeseen valita parhaat pelaajat (eli ne jotka ovat pelipaikan ansainneet)? Pitäisikö sinne valita laskelmoidusti ne pelaajat, jotka sinne tarvitaan? Esimerkiksi Koponen ja Rannikko ovat minun mielestä samankaltaisia (pallollisia) pelaajia. Kannattaako heitä peluuttaa samaan aikaan kentällä? Onko heistä kumpikaan sopiva rooliin ns. "energinen penkkipelaaja"? Toisaalta kannattaisiko peluuttaa samanaikaisesti esimerkiksi kahta Sasu Salinia? Kuinka tärkeää on pelaajia valittaessa roolitus ja pelipaikat?
clikc sanoi:Pitää myös yrittää muistaa, että Petsku saattaa saada kolmannen virheensä 14minuutin pelin jälkeen tai olla flunssassa. Teemun kanssa miehiä ei välttämättä ole kovin paljon mielekästä peluuttaa, mutta ei kisoihin jengiä voi myöskään valita ajatuksella, että avaus pelaa 28-32min ja penkille energisiä 3&D kavereita.
Se taas johtuu hurjasta dopingista. Yksilölajeissa joiden katsottiin olevan fyysisyyteen enemmän pohjautuvia doping oli kovassa arvossa. Palloilulajeissa ajatus oli pallo liikkuu pelaajat ei. Totta on kuitenkin että myös harjoitusmäärät esim pitkän matkan juoksijoilla oli kovat. Sen tason tippumiseen löytyy ihan yksinkertainen selitys, se on niin paskamaisen kovaa ja myös tylsää harjoittelua. Ei sellaiseen ole kuin äärimmäisen harvasta.gallup1 sanoi:Vissiin keskittyivät silloin 70-luvulla tekemään yleisurheilussa niitä Suomen ennätyksiä, joita nää nykypäivän supervoimaiset harjoittelijat ei meinaa saada rikki? ;D
KeegoMesh sanoi:Kannattaako maajoukkueeseen valita parhaat pelaajat (eli ne jotka ovat pelipaikan ansainneet)? Pitäisikö sinne valita laskelmoidusti ne pelaajat, jotka sinne tarvitaan? Esimerkiksi Koponen ja Rannikko ovat minun mielestä samankaltaisia (pallollisia) pelaajia. Kannattaako heitä peluuttaa samaan aikaan kentällä? Onko heistä kumpikaan sopiva rooliin ns. "energinen penkkipelaaja"? Toisaalta kannattaisiko peluuttaa samanaikaisesti esimerkiksi kahta Sasu Salinia? Kuinka tärkeää on pelaajia valittaessa roolitus ja pelipaikat?
EDIT: Tämä ajatusleikki pohjautuu osin Mika Honkasalon tammikuussa pitämään tilastoanalytiikan luentoon. Kai sitä tarkkaan mietitään miten paljon Koposelle sallitaan lepoa? Lisäksi luullakseni pohditaan millainen viisikko kannattaa olla kentällä samaan aikaan? Ei kai aloitusviisikossakaan ole suoraviivaisesti ne viisi parasta pelaajaa?
vapaamuurari sanoi:Se taas johtuu hurjasta dopingista.
Et nyt oikein ymmärtänyt mitä tarkoitin. Tiedän tasan varmasti että ketkään näistä nykyään 30 vuotiaista huipuista ei ole aloittanut järjestelmällistä harjoittelua päiväkoti-ikäisenä. Tätä linjaa tulee tulevaisuuden kovimmat huiput ja tietenkin heistä tulee parempia mitä menneen ajan huiput. Tähän on trendi menossa. Urheilu myös kehittyy jatkuvasti ja uusia taktiikoita ja tekniikoita kehitetään.Susijengi-fani sanoi:Oletan, että vapaamuurarin kirjoitus on pitkälti provoa, mutta kommentoidaan nyt silti muutamaa kohtaa.
Vertailu 'pilvevaaroihin': Jorma Pilkevaara oli aloittava takamies olympialaisissa. Taitaa olla ainoa kerta, kuin yksikään suomalainen palloilujoukkue (jääkiekko poislukien) on selvinnyt karsinnoista olympialaisiin. Pilkevaara oli myös aloittava takamies EM-kisoissa 1967, joissa Suomi saavutti parhaan sijoituksensa aikuisissa koskaan. Pilkevaara valittiin ko. kisoissa tähtiviisikkoon. Pilkevaara oli myös aloittava takamies Turun NMKY:n EuroCupeihin osallistuneessa joukkueessa. Parhaita suomalaisia EuroCup-sijoituksia ikinä. Pilkevaaran fysiikka oli yksi hänen vahvuutensa, mm. syötöt lähtivät todella nopeasti ja vahvasti. Toki huippujen valmennus on tänän päivänä edennyt myös fysiikan osalta, mutta ei nyt kannata alkaa syyttelemään kaikkia vanhoja urheilijoita fyysiikan puutteesta tai siitä, että palloilivat vain kotimaisessa mestaruussarjassa. Ennen vanhaan nuoret miehet olivat myös keskimäärin paremmassa fyysisessa kunnossa kuin nuoret miehet tänä päivänä. Eli vaikka valmennustietous ei ollut yhtä laajaa ja ehkei ihan yhtä kehittynyttä, niin joukko josta huippuja valittiin oli fyysisesti melko hyvällä tasolla. 1960-luvun maajoukkue treenasi myös nykymittarein kovia määriä. Siksi menestyivätkin.
Vapaamuurari totesi: "Tämän päivän 30 vuotiaat ammattiurheilijat ovat vitsi suhteessa tuleviin urheilijoihin, aivan kuten ne 70-luvun ovat nykyään."
Ei tarvitse kuin seurata NBA:n playoffseja todetakseen edellisen argumentin aika ontuvaksi. Warriorsin tähtipelaajat ovat kumpikin ensi vuonna kolmekymppisiä: Durant (ikä nyt 28 v), Curry (29 v). Clevelandin James - maailman paras koripalloilija tällä hetkellä - on 32 v. Kevin Love myös ensi vuonna 30 v. Kaikki on tietenkin mahdollista, mutta on aika kaukonäköistä sanoa, että Durant, Curry tai James ovat 'vitsi' esimerkiksi 2017 NBA-draftissa valittaviin verrattuna. Tämä huolimatta siitä, että 2017 draft-vuosikertaa mainostetaan parhaana vuosikausiin.
Juuri päättyneen Euroliigan finaalijoukkeiden kauden parhaat pelaajat taisivat olla Fenerbachen Udoh (30 v.), sekä Olympiacosin Spanoulis (35 v.).
Korisliigan finaalien MVP oli Teemu Rannikko (36 v.).
Edellisten EM-kisojen mestarin Espanjan paras pelaaja oli Pau Gasol (silloin 35 v.). Nykyisen joukkueen paras lienee joko Llull (tänä vuonna 30 v.) tai Marc Gasol (32 v.).
Tämän vuoden parhaiksi ei-NBA:ssa pelaaviksi valittiin NBA GM:ien toimesta Llullin lisäksi Teodosic (30 v.).
Eli eiköhän tehdä valinnat maajoukkueeseen vielä sen mukaan ketkä ovat parhaita (ja saatavilla), ei sen mukaan ketkä ovat nuorimpia tai vanhimpia. Puhutaan kuitenkin arvokisoista seuraavien kolmen vuoden ikkunassa.
Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Markkanen kuuluisi joukkueeseen tai olisi sen parhaimmistoa. Tottakai kuuluu ja tottakai on. En ole huomannut, että kukaan tällä palstalla väittäisi toista, eli Markkaseen viittaaminen tässä ikävertailussa vaikuttaa lähinnä olkiukon rakentelulta oman mielipiteensä tukemiseksi.
Etkö oikeasti tiedä että siihen aikaan testaukset oli täysin toinen asia mitä nykyään?gallup1 sanoi:Ja nykyään ei käytetä? ;D
vapaamuurari sanoi:Et nyt oikein ymmärtänyt mitä tarkoitin. Tiedän tasan varmasti että ketkään näistä nykyään 30 vuotiaista huipuista ei ole aloittanut järjestelmällistä harjoittelua päiväkoti-ikäisenä.
vapaamuurari sanoi:Etkö oikeasti tiedä että siihen aikaan testaukset oli täysin toinen asia mitä nykyään?
Tietenkin dopingaineet on kehittyneet, mutta huomattavasti enemmän on kehittynyt testaaminen. Tämän päivän lajitietämys on myös täysin toisella tasolla enkä puhu dopingaineista. Nämä ihailemasi yleisurheilun ennätykset eivät ole vertailukelpoisia, itseasiassa ne on absurdeja ja ei niihin kannata nuoren urheilijan tuijottaa tai varsinkaan ottaa dissausta vastaan tuollaisilla vertailuilla.gallup1 sanoi:Etkö tiedä, että doping on nykyään täysin eri asia nyt kuin 70-luvulla, geenitekniikan ja synteettisten laboratoriomenetelmien kehityttyä?
vapaamuurari sanoi:Tietenkin dopingaineet on kehittyneet, mutta huomattavasti enemmän on kehittynyt testaaminen.
Vai oikein poika. Asia on kuitenkin eri vaikka siellä jotkut olisivat jotain tehneetkin hyvin nuorina.kokok sanoi:Voe poeka poeka... Ei se millenium niin paljon asioita ole muuttanut. On sitä ennenkin kuule osattu vaikka nykyisin "järjestelmällinen" valmennus tavoittaakin suuremman joukon ikäluokasta.
Kannattaa myös muistaa että lapsista tehdään urheilijoita erilaisin keinoin ja kaikki nykyisetkään keinot eivät ole optimaalisia. Ja kyllä, myös ennen wanhaan lajiharjoittelukin on saatettu aloittaa jo päiväkoti-iässä. Useammankin lajin parissa, kuten optimaalista on.
gallup1 sanoi:Itseasiassa, testaus tulee selkeästi jäljessä.
Pahinta tuhoahan nuorten ja lasten keskuudessa tekee liian varhainen erikoistuminen ja nämä 'tehovalmennukset' jossa pakotetaan valitsemaan laji jo kymmenvuotiaana.
Ei tästä ole olemassa mitään faktatietoa. Ne on eri näkemyksiä. Erikoistumisen voi tehdä mielestäni paljon aikaisemminkin. Esimerkkinä käytetty 12 vuotias tyttö aloitti erikoistumisen ilmeisesti 4 vuotiaana. Saavutettua tulosta jo nyt ei voi ainakaan kukaan sanoa epäonnistuneeksi. Melkoinen suoritus kun puhutaan vielä lajista jossa fysiikalla on hyvin suurin osuus. Ei tämä malli sovi varmasti kaikille, mutta ne kenelle se sopii niin uskon vahvasti tuloksiin ja uraan ammattiurheilijana.gallup1 sanoi:Itseasiassa, testaus tulee selkeästi jäljessä.
Pahinta tuhoahan nuorten ja lasten keskuudessa tekee liian varhainen erikoistuminen ja nämä 'tehovalmennukset' jossa pakotetaan valitsemaan laji jo kymmenvuotiaana.
Olisi muuten tosi kiva väitellä Juhani Tammisen kanssa...vapaamuurari sanoi:....Väittelyt on täällä vähän sellaisia kuin väittelisi juhani Tammisten kanssa. Uskomus omiin silloisiin kykyihin säilyy vahvana, todellisuuden kanssa sillä ei ole tekemistä. No nyt seuraava tulee sanomaan että tamminen pärjäisi vieläkin.....