- Viestejä
- 2 467
Vs: Susijengin tulevaisuus - miten otetaan seuraava askel?
Itseasiassa on. Mikko Salasuo ja Helena Huhta ovat julkaisseet tuoreen tutkimuksen "Huippu-urheilijan elämänkulku – tutkimus urheilijoista 2000-luvun Suomessa". Se on noin 500-sivuinen nelivuotisen projektin julkaisu, jossa on luotu laajan katsauksen suomalaisten huippu-urheilijoiden urakehitykseen ja elämänvaiheisiin. Siinä on haastateltu 96 urheilijaa 45 eri lajista. Haastatelluista suuri osa on tai on ollut lajissaan kansainvälistä huipputasoa esim. Minna Kauppi, Peetu Piiroinen ja Sasu Salin. Lisäksi on haastateltu 18:aa nuorena lupaavan uransa kesken lopettanutta urheilijaa ymmärtääkseen, millaisia tekijöitä lopettamisen taustalla on. Tärkeä havainto oli se, että huipun saavuttaneet urheilijat kertoivat etsineensä, kokeilleensa ja harrastaneensa monipuolisesti lukuisia eri lajeja lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Ei ole myöskään tarvinnut tehdä lajivalintaansa liian aikaisin, monet huiput olivat vielä teini-iän lopulla harrastaneet useampaa kuin yhtä lajia. Lopettaneiden haastattelut tarkensivat kuvaa: monet heistä kertoivat, että olivat harrastaneet vain yhtä lajia. Se johti kyllästymiseen ja lopettamiseen.
vapaamuurari sanoi:Ei tästä ole olemassa mitään faktatietoa.